Jokaisessa meissä asuu taiteilija ja kierrätystavara on hyvää materiaalia – huovutetut julkkikset valtasivat museon

ITE-taide ei vaadi sääntöjä. Gallerioiden ja apurahojen ulkopuolella tehty taide herättää nyt kiinnostusta ympäri maailman.

taide
Kalajokisen taiteilija Elisa Kärjän huovutettu Justiina.
Justiinan tuima ilme saa vilkkaimmankin tyypin harkitsemaan kahdesti ennen seuraava päähänpistoa. Kuvassa Elisa Kärjän huovutettu Justiina.Marko Pinola / Yle

Paavo Väyrynen Kuningasmuki kourassaan, Aira Samulin kirkuvan punaisine silmälasisankoineen, tasavallan presidentti Sauli Niinistö kera Lennu-koiran?

Kyllä, kuuluisuudet ovat väkevine persoonineen ottaneet Oulun Pohjois-Pohjanmaan museon valtaansa. Hei eivät suinkaan ole fyysisesti läsnä, vaan esiintyvät huovutettuina nukkeina, elokuun loppuun saakka kestävän ITE käsillä -näyttelyn vetonauloina.

Siinä ei ole mitään sääntöjä, ei tarvitse koulutusta.

Jaana Heikinheimo

Mistä huovutetuista nukeista, vapaavirkkauksista, massiivineuleista ja monesta muusta käsityötekniikasta koostuvassa näyttelyssä on kyse? Kaiken keskiössä on näyttelyn nimessä esiintyvä ITE, eli itse tehty elämä -taide.

– ITE-taide poikkeaa ehkä normaalista taiteesta siinä, että se voi olla kenen tahansa tekemää. Siinä ei ole mitään sääntöjä, ei tarvitse koulutusta, museovirkailija Jaana Heikinheimo selventää.

Kierrätystaidetta

Niin sanottu outsider-taide, eli taidemaailman käytäntöjen, kuten taidekoulutuksen, galleriamaailman ja apurahajärjestelmän ulkopuolella tehty taide herättää kiinnostusta ympäri maailman. ITE-teokset lukeutuvat edellä mainitun taiteen joukkoon.

Huovutettu Timo Soini.
Huovutustaiteilja Elisa Kärjän huovutetulla Timo Soinilla on päällään Suomi-verkkarit.Marko Pinola / Yle

Tee se itse -hengen mukainen käsityötaide on sikälikin ajankohtaista, että sitä tehdessä usein käytetään raaka-aineena tavaraa, joka mitä luultavimmin heitettäisiin muutoin hukkaan.

– Materiaalit eivät välttämättä ole mitään ostettuja tai kalliita, on esimerkiksi tällaista taidetta, jossa on käytetty kierrätystavaraa, Heikinheimo kertoo osoittaen taustallaan näkyvää valtaisaa muovipusseista solmittua seinävaatetta.

Näyttelyssä on teoksia ITE-museon (siirryt toiseen palveluun) kokoelman lisäksi Saarijärven museosta, Kellokosken sairaalamuseosta, Kettuki-kokoelmasta, Sør-Tromsin Trastad-kokoelmasta Norjasta, Bifrost-taidekoulusta Tanskan Randersista sekä taiteilijoilta ja yksityishenkilöiltä.

Elvis ja Justiina samassa rivissä

Kalajokisen Elisa Kärjän huovutetut poliitikot ja muut kuuluisuuden henkilöt seisovat rivissä näyttelytilan ovensuun lähellä. Ensimmäisenä vasemmalta Elvis soittaa kitaraa, seuraavana vuorossa oleva Marilyn Monroe suitsii hulmuavaa mekkoaan.

Kolmantena pönöttää Pekka Puupää tunnusomainen hattu päässään. Vieressään hänellä seisoo kuka muukaan kuin Justiina-vaimo tuima ilme kasvoillaan, kaulin kädessään.

Elisa Kärjän huovutustaidetta.
Huovutetut Elvis Presley ja Marilyn Monroe edustavat tyylikkäinä etualalla. Taaempana, mutta ei yhtään vähäisempänä ovat Pekka Puupää ja vaimonsa Justiina.Marko Pinola / Yle

– Ensimmäisenä tein Justiinan. Hän on voimakas hahmo, josta oli hyvä aloittaa, Kärjä kertoo.

Mitään erityistä sanomaa Kärjä ei ole taiteeseensa sisällyttänyt. Hän kuitenkin haluaa nostaa esiin käytetyn materiaalin monipuolisuuden.

– Huovutusvillasta voi tehdä hahmojen lisäksi lähes mitä vaan. Hahmot itse valikoituivat ilman mitään syvempää yhteyttä. Ehkä tuon Justiinan kanssa ollaan eniten samanlaisia, Kärjä murjaisee.