Globaali kilpailu rökittää suomalaisia luonnonmarjayrittäjiä – näkyy jo poimijoiden määrässä

Suomeen on tulossa edellisvuosia vähemmän ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Yksi syy on varsinkin mustikan alhainen hinta Kanadan ja Itä-Euroopan maiden rynnistäessä marjamarkkinoille.

marjanpoiminta
Mustikan kukka
Mustikka kukkii vasta nyt Etelä- ja Keski-Lapissa. Satoa voi odottaaa lähempänän heinäkuun loppua. Kotimaiselle mustikalle kova kilpailija on Kanadan ja Itä-Eruoppan maista maailmanmarkkinoille tuleva halpa mustikka. Vesa Vaarama / Yle

Suomeen on tullut luonnonmarjoja poimimaan eniten thaimaalaisia. Nyt heidän määränsä on vähenemässä; Suomen Bangkokin suurlähetystöstä saadun ennakkotiedon mukaan viisumihakemuksissa pudotus on huomattava.

Tähän mennessä hakemuksia on tullut alle 2400, kun viime kesänä thaipoimijoita oli Suomessa yli 3600.

Pääsyinä ovat marjan poimijahintojen koko 2010-luvun jatkunut lasku ja maailmanmarkkinoiden kova kilpailu, joka pudottaa erityisesti mustikan hintaa.

Polarica vähentää poimijoita

Esimerkiksi alan suurin yritys Polarica Oy vähentää poimijoiden määrää lähes 30 prosenttia. Yhtiölle tulee tänä vuonna vain 500 thaimaalaista poimijaa, kun viime vuonna heitä oli yli 700.

– Marjamarkkinoiden hinta on ollut niin huono parina viimei vuonna, että me pienennämme kapasiteettia. Jos saisimme poimijoillekin maksettua sitten enemmän ja itsekin pärjättyä paremmin, Polarica Oy:n varatoimitusjohtaja Jukka Kristo sanoo.

Markkinahinnat näkyvät suoraan poimijahinnoissa. Kaikkien tärkeimpien luonnonmarjojen eli mustikan, puolukan ja hillan hinta on laskenut koko 2010-luvun. Hillan tilastossa tosin heikot satovuodet nostavat välillä hintaa huomattavasti, mutta linja on ollut alaspäin.

Kauppaan tulevien marjakilojen määrä puolestaan on vuodesta 2010 lähtien noussut selvästi. Eli kun marjaa on poimittu enemmän, sen hinta on laskenut.

Kovimmassa paikassa on mustikka, jolla on maailmalla kysyntää, ja jota tulee vuosittain sen verran paljon, että sillä on taloudellista merkitystä.

– Markkina on paljon globaalimpi nykyään kuin aikaisemmin, meitä puristavat kanadalaiset viljellyllä mustikalla, ja yhtä lailla Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina halvalla mustikalla, varatoimitusjohtaja Jukka Kristo sanoo.

– Me ollaan samassa puristuksessa tämän globaalin markkinan kanssa. Valitettavasti Suomi- ja Ruotsi-marja ei saa premiota alkuperällänsä ainakaan isosti.