yle.fi-etusivu

Soini blogissaan: En luikkinut pakoon Jyväskylästä lauantaina

Ylen hallituskriisistä kertovassa jutussa kerrottiin, että Soini olisi poistunut jo lauantaina Jyväskylästä, jossa pidettiin viime viikonloppuna perussuomalaisten puoluekokous.

Perussuomalaiset
Viimeistä päivää perussuomalaisten puheenjohtajana toimiva Timo Soini piti avauspuheen perussuomalaisten puoluekokouksessa lauantaina.
Viimeistä päivää perussuomalaisten puheenjohtajana toimiva Timo Soini piti avauspuheen perussuomalaisten puoluekokouksessa lauantaina.Jussi Nukari / Lehtikuva

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini kirjoittaa blogissaan (siirryt toiseen palveluun), ettei hän ole poistunut Jyväskylästä nöyryytettynä jo lauantaina kuten Ylen jutussa hallituskriisin etenemisestä väitettiin.

– Se ei pidä paikkaansa. Osallistuin sunnuntaina puoluekokouksen aamuhartauteen. Se on perinne, josta pidän kiinni. Tämän jälkeen oli vielä ministerien kyselytunti, johon osallistuin yhdessä kaikkien ministerien kanssa, Soini kirjoittaa.

Kyselytunnilta hän kertoi poistuneensa hotelliin.

Perussuomalaisten johto meni uusiksi viime viikonlopun puoluekokouksessa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ja varapuheenjohtajiksi Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola.

Soinin on kuvailtu tulleen nöyryytetyksi omalla maaperällään.

Perussuomalaisten johdon vaihtuminen sysäsi liikkeelle hallituskriisin, kun hallituskumppanit keskusta ja kokoomus ilmoittivat, ettei yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa voida jatkaa.

Lopulta 20 kansanedustajaa irtautui perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perusti Uusi vaihtoehto -ryhmän. Mukana loikkasivat muun muassa kaikki perussuomalaisten ministerit Timo Soinin johdolla.

Hallitusyhteistyö jatkuu uuden ryhmän kanssa samalla hallitusohjelmalla ja ministerikokoonpanolla.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kittilä

Mikä Kittilää oikein vaivaa?

Uinti

Jenna Laukkanen ui EM-hopeaa – komea parannus Suomen ennätykseen

Urheilu

Tshekki tarjoili Leijonille syksyn ensimmäisen tappion - hattutemppusankari nosti kahden maalin takaa voittoon

PyeongChang 2018

Kummola ei näe KHL:n täyskäännöksessä mitään tolkkua: ”Kuulostaa ihan kiristykseltä”