Koe uusi yle.fi

Kerkko Koskinen hakeutuu hankaliin tilanteisiin – vähän liian vaikea on juuri sopiva

Kulttuurivieras, muusikko-säveltäjä Kerkko Koskinen nauttii, kun työt ovat uusia ja tarpeeksi haastavia. Nyt hän säveltää ensimmäistä kertaa sinfoniaorkesterille.

Kulttuurivieras
Kerkko Koskinen
Kerkko KoskinenJani Saikko / Yle

Kerkko Koskinen antoi työkseen pakkeja 2000-luvun alussa. Hän oli yksi levy-yhtiön kasvottomista kykyjenetsijöistä, joille ei kelpaa mikään.

– Olin maailman paskin A&R. En osannut oikealla tavalla innostua niistä demoista, joita meille BMG:lle lähetettiin, Koskinen toteaa.

Kun vuonna 2001 hajonnut Ultra Bra veteli viimeisiään, kävi yhä selvemmäksi, että Koskisen tulevaisuus oli musiikin tekemisessä.

– Tuntui oudolta käydä oikeissa töissä. Ei se sopinut mulle. Viimeistään silloin huomasin säveltämisen olevan luontevampaa puuhaa.

Koskinen luotti fiilikseen. Hän oli levy-yhtiön leivissä vain pari vuotta.

Ultra Bran jälkeen 16 vuodessa on syntynyt soololevyjä, elokuva- ja tv-musiikkia, jazzia Uuden Musiikin Orkesterille (UMO), tilaustöitä muille artisteille ja biisejä Kerkko Koskinen Kollektiiville. Tuotantoa yhdistää tyylillinen rönsyily ja se, että sävelkieli puhuttelee suomalaisia. Omalle musiikilleen Koskinen on sokea.

– Ei mulla ole mitään hittikaavaa. Olen esimerkiksi kautta aikain ollut huono valitsemaan levyltä sinkkuja, hän toteaa.

Muiden musiikin analysoiminen on helpompaa, joskin BMG-vuodet osoittivat, että maku on kitsas. Koskinen terottaa yhä kykyjenetsijän hampaitaan pitämällä hittikerhoa ystävänsä, muusikko-tuottaja Riku Mattilan kanssa. Kerhossa kuunnellaan Spotifyn top 50 -listaa ja kommentoidaan kuultua.

– Erot listan biiseissä ovat järkyttävän isoja. Jotkut ovat väen vängällä ruuvattu hitin kuuloisiksi, kun toisista kuulee inspiraation ja intensiteetin ihan samalla tavalla kuin muissakin taiteissa.

Kymmenen suosituimman joukosta löytyy Koskisen mielestä aina hittejä ja huteja.

– Siellä on luokatonta kuraakin, mutta kyllä isot, oikeat hitit tuppaavat olemaan hyviä.

Kerkko Koskinen
Kerkko KoskinenJani Saikko / Yle

Äärirajoilla oleminen inspiroi

Koskinen istuu helsinkiläisen ravintolan aulabaarissa Lasipalatsin toisessa kerroksessa. Edessä on vesilasi ja muistikirja, jota Koskinen kantaa aina mukanaan – silloinkin, kun hän käy tapaamassa ystäviään.

– Monesti kehkeytyy joku hyvä proggis, joka on hyvä kirjoittaa ylös. Listaan tänne asioita ja teen muistiinpanoja, Koskinen sanoo ja selaa kirjan sivuja.

Hän näyttää aukeaman, joka on omistettu syyskuussa kantaesitettävälle Konsertolle kahdelle saksofonille ja sinfoniaorkesterille. Sinfonia Lahden tilaama teos on Koskisen ensimmäinen klassisen musiikin sävellys.

– Eniten olen paininut sen asian kanssa, ettei se hahmottuisi biisinä, joita olen aiemmin tehnyt. Että se ei olisi selkeästi soinnutettu melodioineen ja siirretty sinfoniaorkesterille. Halusin koko rakenteesta massamaisemman. Ei se silti mitään vapaatonaalista nykymusiikkia ole, Koskinen analysoi.

Ultra Bran aikoina Koskisen säveltäminen oli jatkuvaa uusien asioiden oppimista. Uutta olivat studiotekniikka ja vaikkapa se, kuinka korkealta tai matalalta viululla voi soittaa.

– Ensimmäiset sessiot olivat aikanaan tuskaisia, koska sovituksia muutettiin lennosta siellä olevien tyhmien ja alkeellisten orkestrointivirheiden vuoksi.

Nyt soittimet ja niiden ominaisuudet ovat paremmin hallussa, mutta sinfoniaorkesterin jättimäinen koko ja olemus ovat ajaneet Koskisen tavallaan samaan pisteeseen kuin aikanaan sävellysuransa alussa tai silloin, kun Koskinen ryhtyi säveltämään UMO:lle jazzia.

– Samanlainen siirtymä on kyseessä. Tykkään hakeutua hankaliin tilanteisiin ja äärirajoille niin, että tekeminen on pikkaisen liian vaikeaa. Se inspiroi, pitää mielenkiinnon yllä ja luo jännitystä elämään.

Konserton säveltämiseen on nyt kulunut kaksi vuotta. Alun perin hanke on käynnistetty jo kymmenen vuotta sitten. Jos Koskisen fanittamat taistolaislaulut olivat Ultra Bran alussa se eteenpäin vievä voima sävellystyössä, nyt ne ovat saksofonit. Konserton solisteina soittavat jazzmuusikot Timo Lassy ja Linda Fredriksson.

– Koko käyttöliittymä on niin uusi ja olen niin kokematon, että ne saksofonit tuovat perusturvaa.

Diktaattorilla on viimeinen sana

Koskinen rytmittää elämänsä säveltämisen ehdoilla. Herätys on kello viisi, ja virka-ajan alkaessa hänen päivänsä on jo pitkällä.

– Inspiraationi loppuu iltapäivällä, heräsin sitten viideltä tai kymmeneltä. Usein olen aamukahdeksaan mennessä tehnyt jo älyttömän määrän asioita.

Metodinen elämäntapa näkyy myös Koskisen projekteissa. Hän on urallaan ollut aina diktaattori, jolla on viimeinen sana.

– Tiukan paikan tullen ei voi olla niin, että sitten äänestetään. Toisaalta paras tulos syntyy niin, että ihmiset ovat innostuneita, antavat ideoita ja omaa parastaan.

Varsinkin Ultra Brassa ja sooloprojekteissa sovitukset ovat syntyneet yhteistyössä.

– Silloin syntyy tilanteita, että toinen ratkaisu olisi jonkun mielestä parempi kuin toinen. Se on luonnollinen reaktio ja menee ohi.

Tiukkoja päätöksiä on tehty myös muun muassa sen suhteen, mitä kappaleita lopulta valitaan levylle.

– Biisejä on aina liikaa, ja masterointivaiheessakin on vielä kolme tai neljä ylimääräistä. Joku siinä sitten loukkaantuu, mikä on ihan ymmärrettävää.

Flyygeli vaihtoon

Kerkko Koskinen
Kerkko KoskinenJani Saikko / Yle

Kerkko Koskinen on luopumisen ammattilainen. Projektista toiseen voi hypätä lennosta ja jättää vanhat taakseen. Ultra Bran hajoaminen vuonna 2001 oli karaiseva kokemus.

– Se oli hyvin hektistä aikaa. Usein olen hyvin perillä kaikesta, mitä on tapahtunut, mutta täytyy sanoa, että sitä aikaa en tarkkaan muista. En edes sitä, mitä silloin ajattelin.

Rytäkän jälkeen elämä ei ollut entisensä. Avioero Anni Sinnemäen kanssa, uudet työt levy-yhtiössä ja erilaiset sooloprojektit ohjasivat miestä eteenpäin.

– Ei siinä ehtinyt miettimään, oliko kivaa tai tylsää, tai että itkettikö vai naurattiko.

Seuraava liitto näyttelijä-laulaja Pihla Viitalan päättyi vuonna 2008. Kerkko Koskinen Kollektiivin bändi meni vaihtoon levyjen välissä. Vastikään muusikko luopui flyygelistä, jonka hän on omistanut vuodesta 1992. Sillä on sävelletty esimerkiksi kaikki Ultra Bran hitit.

– Se oli symbolinen ele: kaikki vanha pakettiin ja uusi vaihe käyntiin. Musiikilliset ääripäät Ultra Brasta saksofonikonserttoon ovat niin kaukana toisistaan.

Jonkinlainen välitilinpäätös tehdään myös yleisölle. Kerkko Koskinen ei tyydy kokoelmalevyyn, vaan syksyllä hänen tuotannostaan Ultra Bran jälkeen julkaistaan kuuden cd-levyn kokonaisuus, retrospektiivi.

Neuvoja ei heru

Kiireestä on tullut Koskiselle elämäntapa. Haastattelua oli kuluneella viikolla lähes mahdoton järjestää aikapulan vuoksi. Ultra Bra kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen ja vanhojen biisien sovituksissa riitti hienosäätöä. Lisäksi konserton sävellystyö on viimeistelyvaiheessa.

Leimallista Koskiselle on se, että juuri hektisten aikojen keskellä hän tuntee elävänsä.

– Kiire ei stressaa minua lainkaan. On mukavaa, jos on tekemistä ja epämukavaa silloin, kun on tylsää. Haalin duuneja aina lisää.

Työt menevät kaiken muun edelle.

– Se on mitä suurimmissa määrin kokonaisvaltainen elämäntapa. Olen kyllä miettinyt, että pitäisin lomaa, mutta toisaalta mielessä on jo useampi proggis, joita tekee mieli ruveta tekemään.

Koskinen ei yleistä tai väitä, vaan hän huomauttaa puhuvansa vain omasta puolestaan.

– Mulle ei tulisi mieleenikään suositella kenellekään mitään. Kaikkien kannattaa tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.