Koe uusi yle.fi

Touko Aalto: Haluan jakaa vastuuta puolueessa

Aalto haluaa vahvistaa puoluettaan sen perinteisten vahvuusalueiden ulkopuolella.

Touko Aalto
Touko Aalto
Touko AaltoRoni Rekomaa / Lehtikuva

Vihreiden tuore puheenjohtaja Touko Aalto sanoi tiedotustilaisuudessa valintansa jälkeen, että pyrkii jakamaan vastuuta puolueen sisällä entistä enemmän.

Hän totesi, että monissa maissa puolueilla on useampia, erilaisiin politiikka-alueisiin keskittyneitä edustajia.

– On hyvä pohtia erilaisia vaihtoehtoja, Aalto sanoi.

Hän myönsi kokevansa painetta, kun edeltäjä Ville Niinistö on nostanut puolueen kannatuksen huippuunsa.

Aalto korosti tässäkin yhdessä tekemisen tarvetta.

– Johtajuus mitataan siinä, miten pystyy yhtenä joukkueena ottamaan haasteet vastaan.

Pääministeripuolueeksi vuosikymmenessä

Touko Aallon mukaan vihreiden on syytä vahvistua koko Suomen yleispuolueena.

Hän totesi puolueen olevan vahvoilla ympäristö- ja ilmastopolitiikassa sekä ympäristönsuojelussa, mutta otetta on vahvistettava myös talous-, elinkeino- ja työllisyyspolitiikassa.

Aallon mukaan vihreille on luonnollinen tavoite nousta pääministeripuolueeksi jo seuraavissa eduskuntavaaleissa. Todennäköisesti se tapahtuu joka tapauksessa seuraavan vuosikymmenen aikana, Aalto arvioi.

Aallon mukaan vihreät voivat tehdä hallitusyhteistyötä minkä tahansa toisen puolueen kanssa. Asiakysymykset ratkaisevat.

Jopa Halla-ahon perussuomalaiset kuulemma kelpaisivat, jos ryhtyisivät edistämään luonnon monimuotoisuutta, inhimillisempää maahanmuuttopolitiikkaa ja muita vihreille tärkeitä asioita, Aalto totesi hymyssä suin.

Aalto aikoo kilauttaa tarvittaessa edeltäjälleen

Hän totesi tarttuvansa mielellään myös väistyvän puheenjohtajan Ville Niinistön yhteistyötarjoukseen.

– Varmasti käytän kilauta kaverille -optiota. Tähän oljenkorteen pyrin tarttumaan. Kannattaa aina ottaa oppia vanhemmilta ja viisaammilta.

Sataprosenttisesti feministi

Vaikka miesehdokas voitti tällä kertaa puheenjohtajavaalin, vihreät on vahvasti feministinen puolue, Aalto sanoi.

– Minä olen siihen sataprosenttisesti sitoutunut.

Hän sanoi ymmärtävänsä etuoikeutetun asemansa valkoihoisena, heteroseksuaalisena miehenä. Naisten aseman ongelmat johtuvat Aallon mukaan yhteiskunnallisista rakenteista, joita on purettava.

Aallon ensimmäinen linjapuhe kuullaan Tampereella huomenna sunnuntaina.