Koe uusi yle.fi

Ranskan parlamenttivaaleissa äänestetään laiskasti, äänestysprosentti toistaiseksi alle 36 prosentin

Äänestysprosentti oli kuudelta illalla yli kymmenen prosenttiyksikköä alhaisempii kuin vastaavaan aikaan vuoden 2012 vaaleissa.

Ranska
Emmanuel Macron kättelee ihmisiä poistuessaan äänestyspaikaltaan Le Touquetissa.
Emmanuel Macron kätteli ihmisiä poistuessaan äänestyspaikaltaan Le Touquetissa viikko sitten sunnuntaina.Christophe Petit Tesson / EPA

Ranskan parlamenttivaalien toisen kierroksen äänestysprosentti on jäämässä alhaiseksi.

Kello kuuteen mennessä Suomen aikaan ääntään oli käyttänyt 35,3 prosenttia äänioikeutetuista. Vuoden 2012 vaaleissa äänestysvilkkaus oli vastaavaan aikaan 46,4 prosenttia, eli yli kymmenen prosenttiyksikköä enemmän.

Äänestyspaikat pidetään auki iltayhdeksään Suomen aikaa. Äänestysprosentin ennustetaan nousevan 42 prosenttiin.

Parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella äänestämässä kävi vajaat 49 prosenttia äänioikeutetuista.

Presidentti Emmanuel Macronin Tasavalta liikkeessä -puolueen odotetaan saavan vaalien toisella kierroksella murskavoiton ja ehdottoman enemmistön 577-paikkaiseen kansalliskokoukseen.

Lähteet: Reuters, AFP, Yle Uutiset

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kittilä

Mikä Kittilää oikein vaivaa?

Uinti

Jenna Laukkanen ui EM-hopeaa – komea parannus Suomen ennätykseen

Urheilu

Tshekki tarjoili Leijonille syksyn ensimmäisen tappion - hattutemppusankari nosti kahden maalin takaa voittoon

PyeongChang 2018

Kummola ei näe KHL:n täyskäännöksessä mitään tolkkua: ”Kuulostaa ihan kiristykseltä”