Jyväskylän yliopistolle yli kaksi miljoonaa opettajankoulutuksen kehittämiseen

Tavoitteena on uudistaa opettajien tutkinto- ja täydennyskoulutusta sekä kehittää työhyvinvointityötä.

täydennyskoulutus
Jyväskylän Yliopiston Seminaarinmäen opasteita
Jyväskylän yliopisto sai rahaa opettajankoulutuksen uudistamiseen.Marika Matalamäki / Yle

Opetusministeriö myönsi kehittämishankkeisiin yhteensä lähes 14 miljoonaa euroa. Jyväskylän yliopiston koordinoimiin hankkeisiin jyvitettiin potista lähes viidennes, yhteensä 2,3 miljoonaa euroa.

1,2 miljoonan euron rahoituksen sai monitieteinen Uutta luova asiantijuus -hanke, jonka tavoitteena on linkittää yhteen opettajien perus- ja täydennyskoulutusta. Monitieteistä hanketta koordinoi Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos. Yhteistyöyliopistot ovat Helsinki, Oulu ja Tampere.

Tarkoitus on uudistaa opettajien tutkinto- ja täydennyskoulutusta niin sisällöiltään kuin rakenteiltaan.

Toinen miljoonarahoitus, yhteensä 1,1 miljoonaa euroa tuli Verme 2 -hankkeelle, joka tukee opettajien, opettajaopiskelijoiden ja oppilaitosten johdon ammatillista kehittymistä ja työhyvinvointia. Lähtökohtana on Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksessa kehitetty vertaisryhmämentorointi.