Juhannuksena sittenkin poutaa – etelässä jopa +18

Juhannuksen alla saadaan runsaita sateita ja kovaa tuulta – merellä liikkuvia varoitetaan puuskittaisesta myrskytuulesta.

sää
juhannuskokko
AOP

Voimakas matalapaineaalto pyyhkäisee tiistaina maan eteläosan yli tuoden mukanaan sateita ja myrskytuulia.

Matalapaine saapuu lännestä yöllä ja liikkuu päivän aikana Etelä-Suomen yli Satakunnasta Etelä-Karjalaan ulottuvalla vyöhykkeellä.

Aamuksi Suomeen saapuva matalapaine tuo mukaan runsaita sateita. Sademäärät voivat nousta eteläisessä Suomessa jopa kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen millimetriin.

säävideo
Voimakas matalapaine liikkuu etelärannikkoa pitkin itään.

Saderintaman jälkeen iltapäivällä lännestä saapuu kova tuuli. Matalapaine voimistaa tuulia ja puuskittainen tuuli voi äityä lounaassa ja etelässä jopa myrskylukemiin.

Puuskittaisesta myrskytuulesta varoitetaan Saaristomerellä, Suomenlahden länsiosissa ja Pohjoisella Itämerellä liikkuvia.

puuskaennuste
Matalapaine voimistaa tiistaina tuulia ja puuskissa tuuli voi käydä lounaassa ja etelässä liki myrskylukemissa.

Keskiviikon vastaisena yönä tuuli rauhoittuu.

Myös pohjoisessa tulee sateita. Pohjois-Lappiin purkautuu Jäämereltä kylmää ilmaa ja Itä-Lapissa sade voi tulla ainakin tuntureilla jopa räntänä Lapissa sade jatkuu paikoin yölläkin.

Sateet jatkuvat osassa Etelä- ja Pohjois-Suomea myös keskiviikkona sekä torstaina.

keskiviikon sademäärä -grafiikka
Yle

Sateet häipyvät viimeistään juhannuksena

Juhannusaattona sää näyttää kääntyvän poudaksi koko maassa. Lämpötila voi Etelä-Suomessa nousta perjantaina kahdeksantoista asteen paikkeille. Muualla Suomessa lämpötila asettuu vain hieman yli kymmeneen asteeseen.

Rannikkoseudulla juhannussään odotetaan olevan hieman muuta maata korkeampi. Lapissa lämpötila pysyttelee viiden ja viidentoista asteen välillä.