yle.fi-etusivu

Tampereen perussuomalaisten valtuustoryhmä jatkaa vielä samassa kokoonpanossa – Kiemunki hyväksyttiin mukaan

Kansanedustaja Tiina Elovaaraa uhkaa valtuustoryhmästä erotus, mutta vielä ryhmä jatkaa työskentelyään neljän edustajan voimin.

Tampereen kaupunginvaltuusto
Terhi Kiemunki Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Terhi KiemunkiTerri Niemi / Yle

Maanantaina kokoontuneen Tampereen kaupunginvaltuuston Perussuomalaisten ryhmä jatkoi työskentelyään yhä neljän ihmisen voimin.

Perussuomalaisten puoluehallituksen viime viikkoinen päätös erottaa eduskuntaryhmästä lähteneet kansanedustajat puolueestaan ei vaikuttanut vielä valtuustoryhmään, sillä erotetuilla on kesäkuun loppuun asti aikaa antaa päätöksestä oma vastineensa.

Tampereen Perussuomalaisten valtuustoryhmä on tosin kasvanut yhdellä varajäsenellä, sillä puolueen sitoutumattomana ehdokkaana valtuuston varajäseneksi valittu Terhi Kiemunki on hyväksytty valtuustoryhmän jäseneksi. Valinta hyväksyttiin äänestyksen jälkeen paikallisosaston esityksestä.

Kiemunki tuomittiin viime joulukuussa 30 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Puolue erotti Kiemungin helmikuussa. Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtajana toiminut Kiemunki jätti eroilmoituksensa yhdistyksestä ja sen puheenjohtajuudesta maaliskuussa.

Kansanedustaja Lea Mäkipään eduskunta-avustajana toimiva Kiemunki on sosiaalisessa mediassa ilmoittanut hakevansa välittömästi myös puolueen jäsenyyttä. Perussuomalaisten puoluehallitus ei ole vielä kesäkuun kokouksessaan ottanut puolueeseen uusia jäseniä.

Yhteistyön toivotaan jatkuvan

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättänyt kansanedustaja Tiina Elovaara ei voisi mahdollisen puolueesta erottamisen jälkeen toimia enää Tampereen kaupunginvaltuuston Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsenenä. Valtuustotyöskentelynsä tulevaisuutta ei kansanedustaja ole vielä valtakunnan politiikan kiireilltänsä ehtinyt suuremmin pohtia.

– On selvää, että puolueeseen kuulumaton ei voi toimia perussuomalaisten valtuustoryhmässä, mutta toivon, että aiemmin hyvin sujunut ryhmätyöskentely voisi jatkua jossain muodossa, Elovaara mietiskelee.

Ihmiset eivät ryhmässämme riitele.

Lassi Kaleva

Mahdollisen puolueesta erottamisen jälkeen Elovaara voisi toimia ryhmässä sitoutumattomana jäsenenä Kiemungin tapaan tai tehdä yhteistyötä valtuustoryhmän kanssa teknisen vaaliliiton tiimoilta. Samoilla linjoilla on myös Perussuomalaisten Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lassi Kaleva.

– Tässä pitää muistaa, että ihmiset eivät ryhmässämme riitele, ainoastaan asiat tai itse asiassa tilanne valtakunnan tasolla on jokseenkin sekava. Mahdollinen erottaminenkaan ei vaikuta yhteistyöhön Elovaaran kanssa vaan me teemme hänen kanssaan yhteistyötä samalla tavalla kuin tähänkin asti, Kaleva lataa.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä voi kauden mittaan vielä laajeta, sillä Tampereen Puolesta ry:n pormestariehdokas ja kaupunginhallituksen jäsen Veikko Vallin on pohtinut ääneen siirtymistä Perussuomalaisten leiriin.

– Tämä on ainoastaan pohdintaa tulevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Aion asettua niissä ehdolle ja Perussuomalaiset voi olla yksi vaihtoehto, Vallin kertoo ja painottaa, että hän ei ole ainakaan lähiaikoina liittymässä mihinkään puolueeseen ja puolueet itse hyväksyvät jäsenensä.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Alkoholi- ja muiden juomien vähittäiskauppa

Kristillisdemokraatit ja SDP: Alkon monopoli uhkaa murtua

Kasvihuoneet

Suomalaisen kaivoksen tunneleissa 660 metrin syvyydessä kasvaa perunaa – "Tämä mullistaa ruoantuotantoa maailmalla"

Akuutti

Onko lempihedelmäsi tai -marjasi sokeripommi?

Pitäisikö hedelmiä ja marjoja vältellä sokerin takia?

Tuloerot

Naisten ammattilaisurheilua ei juuri ole, mutta tehtäisiinkö jotain asialle?

"Nyt ei voida enää toimia samalla tavalla kuin tähän saakka"