Europol sai kiikkiin yli sata epäiltyä ihmiskauppiasta

Europolin vastaavassa operaatiossa lokakuussa 2016 vangittiin tai pidätettiin 314 ihmissalakuljetuksesta epäiltyä henkilöä.

ihmiskauppa
Ihmiskauppiaiden kynsistä pelastuneita.
Ihmiskauppiaiden kynsistä pelastuneet ovat paon jälkeen usein hengenvaarassa.Markku Rantala / Yle

Euroopan unionin poliisiviranomainen Europol kertoo, että toukokuussa järjestetyssä viikon mittaisessa operaatiossa on vangittu tai pidätetty kaikkiaan 133 ihmistä epäiltyinä ihmiskaupasta tai laittomasta siirtolaistoiminnasta.

Operaatioon otti osaa 26 maan lainvalvojia ja muita viranomaisia.

Europolin koko Eurooppaa koskevassa operaatiossa tarkastettiin 22 193 ihmistä ja 6 056 ajoneuvoa lähes 3 000 eri pisteessä, jotka toimivat liikenteessä, maataloudessa, merenkulussa, ruokateollisuudessa ja ateriapalvelussa.

Pidätetyttyjen epäillään syyllistyneen ihmiskauppaan tai laittoman maahanmuuton järjestelyihin. Lisäksi tiedustelutietojen kokoaminen poiki 44 lisätutkimusta.

Haagissa toimiva Europol kertoo tunnistaneensa 221 ihmiskaupan mahdollista uhria.

Lähde: AP