Koe uusi yle.fi

Venlasta ja Avasta tuli isänsä suojelijoita: "Jos joku tönäisee, seuraavat kolme päivää ovat isälle yhtä tuskaa"

Tahaton tönäisy voi kasvattaa kroonisesta kipuoireyhtymästä kärsivän turkulaisen Marko Latun kivut sietämättömiin mittoihin.

Perjantai
Ava ja Venla suojelevat isäänsä kauppakeskuksen rullaportaissa.
Jussi Mansikka / Yle

Tytöt asettuvat heti autosta noustessaan tuttuun asetelmaan. 7-vuotias Ava kulkee edellä, isän kipeän käden tuntumassa. 11-vuotias isosisko Venla isän rinnalla, puolikkaan askeleen perässä. Katseet pälyilevät vastaantulijoita kauppakeskuksen käytävillä. Ava unohtuu välillä ajatuksiinsa, hypähteleekin. Venlan katse ei rentoudu, vaan hän skannaa jatkuvasti ympäristöä.

– Jos joku tönäisee, seuraavat kolme päivää ovat isälle yhtä tuskaa, Venla huokaa.

Väenpaljoudessa kulkeminen jännittää selvästi tyttöjä. Etenkin, kun nyt ollaan liikkeellä isän kanssa kolmistaan. Kun äiti on mukana, hän kulkee joukon hännillä ja ottaa päävastuun mahdollisten törmäilijöiden bongaamisesta.

– Julkisilla paikoilla ei pystytä ottamaan rennosti. Täällä on niin paljon ihmisiä, tytöt kertovat.

Yksi pieni tönäisy oli kohtalokas

Siitä on jo kolme vuotta. Apulaismyymäläpäällikkö Marko Lattu kurottautui laittamaan pakasteita pakastinaltaaseen. Hän oli siirtänyt altaan luukut sivuun. Kiireinen asiakas halusi jotain altaan toisesta päästä. Ei hän varmaan voinut tietää, että luukut ovat niin painavia ja liikkuvat vauhdilla. Vain pieni tönäisy, ja luukut liukuivat lujaa päin Markon kyynärpäätä.

Jokainen tietää kyynärpään kiukkuhermon. Sen, johon sattuu todella makeasti, kun kyynärpään kolauttaa. Juuri siihen pakastinaltaan luukku pamahti.

Olisi ollut parempi, jos tuo hermo oli katkennut. Nyt hermo vaurioitui, ja sen jälkeen Marko Lattu ei ole herännyt yhteenkään kivuttomaan päivään

Marko Lattu tyttäriensä kanssa liukuportaissa.
Mari Kahila / Yle

.

Samalla, kun Markon elämä muuttui kolme vuotta sitten, muuttui koko perheen elämä. Isä kertoo kyyneleitä pidätellen, että vain kotona perhe voi olla täysin levollisin mielin. Heti kotiovesta ulos astuttaessa alkaa stressaaminen.

Huono omatunto lasten suojeluvietistä

Kännyköitään kävellessä tuijottavat ihmiset näyttävät uhkaavimmilta. He eivät katso minne tai ketä päin kävelevät. Avan ja Venlan vastuu vaikuttaa ulkopuolisen silmin hengästyttävältä. Kiireiset ihmiset rynnivät ohi huomio kaikkialla muualla kuin ohitettavissa.

– Kyllä tämä alkaa raivostuttaa, että onko ihan pakko rynniä, Venla puuskahtaa.

– Ne varmaan ajattelee, että niillä on niin kiire. Ja siksi voivat juosta tästä ihan vierestä, Ava jatkaa.

Isä kertoo tyttöjen liimautuvan häneen aina, kun liikutaan julkisilla paikoilla. Perhe muodostaa isän ympärille suojan, jonka avulla hän uskaltaa liikkua ihmisten ilmoilla.

Minun pitäisi huolehtia heistä. Eikä päinvastoin.

Marko Lattu

Kun puhe siirtyy tyttöjen suojeluviettiin, Marko ei pysty enää pidättelemään kyyneliään. Hän on samaan aikaan ylpeä tyttäristään ja surullinen näiden puolesta. Heidän pitäisi saada olla vain lapsia, eikä joutua ottamaan vanhemman roolia.

– Eihän sen näin pitäisi mennä. Minun pitäisi huolehtia heistä. Eikä päinvastoin.

Kuin kaikkia hampaita särkisi yhtä aikaa

Krooninen kipuoireyhtymä. Sairaudesta kielivät vain vasenta kättä peittävät hanska ja painehiha. 35-vuotias Marko Lattu on kertonut lukemattomia kertoja, miltä kipu kädessä tuntuu.

Silloin kipu kymmenkertaistuu. Eikä siihen totu.

Marko Lattu

Hammassäryn osaa jokainen kuvitella: voi hahmottaa miltä tuntuisi, jos kaikkia hampaita särkisi yhtä aikaa.

– Minulta on lähtenyt polvilumpio kahdeksan kertaa sijoiltaan. Sekin kipu on aika lähellä sitä, mitä tunnen jatkuvasti.

Normaaliin päivittäiseen kipuun Marko on turtunut. Hän on huomannut hämmentyneenä, että kaikkeen todellakin tottuu. Säännöllinen lääkitys leikkaa kivusta terävimmän kärjen, mutta kipukohtaukseen ei ole täsmälääkettä. Se vie jalat alta, useammaksi päiväksi sänkyyn.

– Silloin kipu kymmenkertaistuu. Eikä siihen totu. Kipukohtaus vie olon niin alas kuin vain voi viedä.

Marko Lattu tyttäriensä kanssa kauppakeskus Hansassa.
Mari Kahila / Yle

Jo kylmä tuuli voi laukaista kivun. Sen voi aiheuttaa esimerkiksi liian läheltä kävelevän ihmisen ilmavirta. Törmäilevät ihmiset ovat pahimpia, sillä siihen on vaikea varautua. Puoli vuotta onnettomuuden jälkeen kaupan käytävällä viiletti lapsi, pää juuri kyynärpään korkeudella. Törmäys tuntui jopa pahemmalta kuin hermon vaurioituminen.

Pinna pingottuu melustakin

Lasten mekkalointia Marko Lattu ei kestä enää niin kuin ennen. Hän kertoo olleensa aina rauhallinen, tyyni mies. Jatkuvat säryt ovat kuitenkin lyhentäneet pinnan minimiin. Se katkeaa helposti.

Venla ja Ava eivät isän mukaan usein elämöi, mutta toki heilläkin on huonot päivänsä. Isä kokee huonoa omaatuntoa siitä, ettei pysty olemaan tukena niissä hetkissä.

– Ennen pystyin rauhoittemaan tyttöjä, jos heitä kiukutti. Mutta en enää. Kovat äänet korostavat kipua.

Huonon omantunnon kanssa isä kamppailee usein. Hän kaipaa aikaa, jolloin hän piti perheen pystyssä. Oli mies talossa.

– Tapaturman jälkeen kaikki muuttui ja vaimoni Mira alkoi kannatella perhettä. Hän alkoi tyttöjen kanssa suojella minua. Ikään kuin vetää minua perässään, etten jäisi yksin.

Isä ja tyttäret väkijoukossa.
Mari Kahila / Yle

Sairaus ottaa, mutta myös antaa

Viimeiset vuodet ovat olleet perheelle raskaita. Koko perhe on myötäelänyt isän päivittäisiä kipuja. Jakanut toiveikkuuden uusien lääkkeiden tai leikkausten tuomasta helpotuksesta. Ottanut vastaan pettymykset hoitojen tehottomuudesta.

Kivussakin olisi riittävästi sietämistä. Välillä onkin ollut vaikea löytää voimia vääntää vakuutusyhtiön kanssa korvauksista tai sairauden diagnooseista.

Marko Lattu
Mari Kahila / Yle

Marko Lattu myöntää kamppailleensa vihan ja katkeruuden kanssa. Etenkin alkuaikoina teki tiukkaa olla kelaamatta tapaturmaa hetki hetkeltä läpi. Kysymättä lukemattomia mitä jos -kysymyksiä.

Lohtu on löytynyt kotoa. Isän sairaus on ottanut, mutta myös antanut perheelle paljon.

– Tämä on yhdistänyt meitä entisestään. Opettanut toisistamme paljon.