Nuoret puuttuivat hävikkiruokaongelmaan – perustivat kahvilan, jossa roskikseen muuten päätyvää ruokaa tarjoillaan ilmaiseksi

Hävikkiruokakahvilan perustaneet helsinkiläisnuoret ihmettelevät hävikkiruoan määrää, joka pelkästään muutamasta kaupasta tulee.

ruokahävikki
Nuorten hävikkiruokakahvila toimii kesäkuun ajan. Kuvassa Kati Welling
Nuorten hävikkiruokakahvila toimii kesäkuun ajan. Kuvassa Kati WellingIda Tomminen

Helsinkiläisessä hävikkiruokakahvilassa tarjoillaan niin kasviswokkia, lämpimiä voileipiä, melonisalaattia kuin hedelmäsmoothietakin. Ainekset saadaan ilmaiseksi lähikaupan hävikkiruoasta.

Kyseessä on kesäkuun alusta saakka toiminut Herttoniemen nuorisotyöyksikön projekti, jota pyörittää neljä 15–17-vuotiasta nuorta yhdessä ohjaajien kanssa. Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa toimintaa oli Helsingin Herttoniemenrannassa, nyt Mustikkamaalla Syötävän puiston läheisyydessä.

Hävikkiruokatoimintaa oli jo talvella Herttoniemessä ja Roihuvuoressa, mutta silloin nuoret söivät tekemänsä hävikkiruoan itse.

– Nyt olemme tarjoilleet ruokaa ilmaiseksi myös muille asiakkaille, sanoo Herttoniemen nuorisotyöyksikön vastaava ohjaaja Kristina Heikkilä kesäkuun kestävästä projektista.

Nuorten hävikkiruokakahvilan porukkaa tekemässä ruokaa. Kuvassa etualalla Elisa Kotkamaa (vas) ja Ida Tomminen (oik)
Nuoret tekevät itse ruoan hävikkiruokakahvilassa. Kuvassa Elisa Kotkamaa ja Ida Tomminen (oik) Katriina Kontuniemi

Hävikkiruokaa on paljon

Suomessa syntyy ruokahävikkiä vuosittain 450 miljoonaa kiloa. Isoin ruokahävikki syntyy kotitalouksissa, keskimäärin 24 kiloa henkilöä kohden vuodessa.

S-ryhmän kaupoissa hävikki oli 1,6 prosenttia myynnistä ja K-ruokakaupoissa 1,7 prosenttia myynnistä vuonna 2016.

Hävikkiruokakahvilan perustaneet nuoret kertovat ihmetelleensä hävikkiruoan määrää, joka pelkästään muutamasta kaupasta tulee.

– Tällainen toiminta on tärkeää, koska on valtavia määriä ruokaa, joka päätyy roskiin. Nuoret saavat käyttää ruoan tekemisessä myös luovuutta, sanoo ohjaaja Kristina Heikkilä.

Heikkilä kertoo esimerkiksi nuoresta, joka sanoi ostavansa tästä lähtien kaupasta käyriä kurkkuja, sillä ne heitettäisiin muuten roskikseen. Toinen nuori sanoi puolestaan ostavansa kaupasta tästä lähtien tummuneita banaaneja ja alennettua leipää.

Nuorten hävikkiruokaa.
Tällaista ruokaa hävikkiruokakahvilassa on tehty. Ida Tomminen

Herttoniemen nuorisotyöyksikön kesätyöntekijä Ida Tomminen, 17, on yksi neljästä hävikkiruokakahvilassa toimivasta nuoresta. Hän halusi tietää, kuinka hävikkiruokaa voidaan hyödyntää.

– Oli kiva lähteä toimintaan mukaan, koska en ole ollut hävikkiruoan kanssa tekemisissä. Se on vaiettu aihe. Dyykkaaminen on muutenkin kiellettyä, Tomminen sanoo.

Tomminen kertoo olleensa tietoinen jo aikaisemmin, että ruokaa heitetään pois turhaan. Projektin kautta hän on oppinut, että hävikkiruokaa pystyy hyödyntämään monella tavalla.

– Tässä vaaditaan luovuutta. Hankalistakin ruoka-aineista voi syntyä ruokaa.