Hallituksen rivit pitivät: Eduskunta äänesti luottamuksen puolesta äänin 104–85

Hallituksen luottamus mitattiin nyt ensimmäistä kertaa viime viikon hallituskriisin jälkeen.

Hallituskriisi
Äänestystaulu eduskunnan täysistunnossa 20. kesäkuuta
Äänestystaulu eduskunnan täysistunnossa 20. kesäkuuta.Markku Ulander / Lehtikuva

Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen tänään tiistaina järjestetyssä äänestyksessä. Hallituksen luottamus hyväksyttiin äänin 104–85.

Poissa äänestyksestä oli kymmenen kansanedustajaa.

Uuden vaihtoehdon kansanedustajien irtauduttua viime viikolla perussuomalaisista omaksi ryhmäkseen, hallitukselle jäi eduskuntaan 106 edustajan enemmistö.

Uuteen vaihtoehtoon liittynyt puhemies Maria Lohela ei saanut osallistua luottamusäänestykseen. Äänestyksestä oli poissa hallituspuolueista ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) sekä keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi.

Kansanedustaja Veera Ruoho puolestaan erosi juuri ennen äänestystä perussuomalaisten ryhmästä ja äänesti hallituksen luottamuksen puolesta.

Perussuomalaisista jo aiemmin eronnut Arja Juvonen, joka ei ole liittynyt Uusi vaihtoehto -ryhmään, äänesti epäluottamuksen puolesta.

Täältä (siirryt toiseen palveluun) näet, miten kukin kansanedustaja äänesti.

Hallituksen luottamus mitattiin nyt ensimmäistä kertaa viime viikon hallituskriisin jälkeen.

Eilen maanantaina eduskunta keskusteli uudesta hallituspohjasta, kun hallitus antoi siitä eduskunnalle tiedonannon.

Lue myös:

Terho ja Huhtasaari kävivät kiivasta sananvaihtoa: "Suunnaton helpotus, etten enää joudu selittämään näitä lausuntoja" – video

Oppositiolta kovaa ryöpytystä hallitukselle: "30 hopearahaa muuttui viideksi ministeripaikaksi", "Takki kääntyi niin että napit lensivät"

Tunteet kuumenivat eduskunnassa: "Minä luulin, että tässä salissa ajetaan kansan asioita, ei omia asioita" – Yle seurasi hetki hetkeltä