1. yle.fi
  2. Uutiset

Yleistyvätkö pitkät 25–45 vuoden asuntolainat? Isot pankit nihkeitä, Hypo varoittaa "Ruotsin-taudista"

S-pankki on kokeillut pitkiä laina-aikoja varovasti puolen vuoden ajan. Pitkä asuntolaina on eräänlainen kulutusluotto.

talous
Asuntonäyttö.
Pitkässä maksuajassa houkuttavat pienemmät lyhennykset.Tiina Jutila / Yle

Pitkät eli jopa 45 vuoden asuntolainat herättävät S-pankin teettämän tuoreen kyselyn mukaan kiinnostusta.

Kyselyssä 26 prosenttia eli neljännes vastaajista sanoi, että valitsisi nyt erittäin tai melko todennäköisesti pitkän eli 25–45 vuoden laina-ajan. Osuus on merkittävä, vaikka selvä enemmistö olikin toista mieltä eli lyhyemmän laina-ajan kannalla.

Kyselyssä haastateltiin tuhatta täysi-ikäistä suomalaista. Kyselyn toteutti Kantar TNS.

Huomautus siitä, että maksuajan pidetessä lainan kokonaiskustannukset nousevat, ei vaikuttanut vastauksiin. Pitkässä maksuajassa houkuttavat pienemmät lyhennykset eli se että käteen jää välittömästi enemmän käyttörahaa. Lainanlyhennykset ja korot lohkaisevat Finanssialan keskusliiton toissavuotisen selvityksen mukaan käteen jäävistä kuukausituloista keskimäärin viidesosan.

Infograafiikka
Yle Uutisgrafiikka

S-pankki: Lisähinta tehdään asiakkaalle selväksi

S-pankki otti 25–45 vuoden asuntolainat valikoimiinsa viime vuoden lopulla muutamissa YIT:n ja Skanskan uudiskohteissa. Kourallinen ensimmäisiä pitkälainalaisia muuttaa uusiin asuntoihinsa tänä vuonna. Kyseessä on koepallo, S-pankki sanoo.

– Olemme halunneet testata suomalaisten mielenkiintoa pitempiin laina-aikoihin, ja joka kohteessa kiinnostuneita on ollut. Tässä mallissa jää enemmän rahaa matkailuun ja harrastuksiin, S-pankin lainojen kehitysjohtaja Päivi Huttunen sanoo.

Eli maksuaikaa pidentämällä ostetaan lisää kuukausittaista kulutusvoimaa. Lysti ei kuitenkaan ole halpaa.

S-pankin oman esimerkin mukaan (siirryt toiseen palveluun) noin 120 000 euron asuntolainan kokonaiskustannukseksi tulee 15 vuoden laina-ajalla vajaat 135 000 euroa ja 45 vuoden laina-ajalla lähes 160 000 euroa. Kuukausilyhennys ovat 15 vuoden lainassa runsaat 700 euroa ja 45 vuoden lainassa vain 300 euroa, mutta koko laina on siis esimerkissä noin 25 000 euroa kalliimpi.

S-pankin mukaan tämä tehdään luotonottajalle selväksi. Jokaisen asiakkaan maksukyky myös arvioidaan normaalisti Finanssivalvonnan suosittelemien 25 vuoden maksuajan ja 6 prosentin koron mukaan.

– On selvää, että jos venytät laina-aikaa niin lainanmaksuun liittyvät kokonaiskustannukset kasvavat. Kuten sanottu, tässä on kyse vaihtoehdon tarjoamisesta, Huttunen sanoo.

Finanssivalvonta ja Hypo: ei kannata

Finanssivalvonta ja asuntolainoitukseen erikoistunut Suomen Hypoteekkiyhdistys (Hypo) eivät tervehdi pitkien lainojen rantautumista Suomeen ilolla. Niiden mukaan pitkät lainat lisäävät velkaantumista ja ovat asiakkaille kalliita.

– Olen monta kertaa sanonut, ettei missään nimessä pidä tarttua näihin. Näillä hankitaan velaksi leveyttä elämään, mutta voittajia ovat loppupeleissä vain pankki ja rakennusyhtiö, Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna sanoo.

Paunan mielestä 45 vuotta on aivan liian pitkä laina-aika nykytilanteeseen, jossa korot ovat nollissa eli lainan säännöllinen lyhentäminen on velalliselle edullista. Pauna kutsuu pitkiä lainoja "Ruotsin-taudiksi".

– Tämä on nyt sitä Ruotsin-taudin rantautumista meille. Ymmärrän tietysti näiden tarjoamisen S-pankin näkökulmasta, koska S-pankki on S-ryhmän sisäänheittoväline ja ja näillä ratkaisuille saa lisää leveyttä kuluttaa vaikka juuri S-ryhmän toimipaikoissa, Pauna sanoo.

Isot pankit: ei kiinnosta

Perinteiset isot pankit eivät ole tuomassa pitkiä asuntolainoja Suomen markkinoille, Ylen soittokierros kertoo. Danske Bank, Nordea ja OP-ryhmä suhtautuvat pitkiin laina-aikoihin penseästi.

– Emme ole havainneet näin pitkille lainoille juuri kysyntää, emmekä myöskään halua vastuullisena toimijana tuoda niitä markkinoille. Nollakorkojen aikana lainaa on järkevää hoitaa lyhentämällä, ja on vaarana, että ylipitkät maksuajat edesauttavat ylivelkaantumista, OP-ryhmän pankkiliiketoiminnan johtaja Jouko Pölönen sanoo.

Samaa sanoo Danske Bank Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Kenneth Kaarnimo:

– Emme näe näin pitkien laina-aikojen tuomista markkinoille tarpeellisina. Meillä on myönnetty joitakin 25-30 vuoden asuntolainoja, mutta emme kyllä suosittelisi asiakkaalle vaikkapa 35 vuoden lainaa etenkään kun korot ovat nyt matalalla.

Kuin samasta puusta veistetty on myös Nordean vastaus.

– Laina-aikoja on tilaa venyttää, mutta pidentäminen 45 vuoteen asti tuntuu aika hurjalta. Tietyissä tilanteissa joustamme 30 vuoteen asti, mutta tätä tapahtuu todella harvoin. Kysyntä ei ole hirveän kovaa, sanoo Nordean kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Miller.

Infograafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Joka tapauksessa: laina-ajat pitenevät

Asuntolainojen maksuajat ovat Suomessakin silti jo selvästi aiempaa pitempiä. Uusissa lainoissa tyypillinen takaisinmaksuaika on monesti 20–25 vuotta.

Ja vaikka perinteiset isot pankit ovat nihkeitä uusille pitkille lainatuotteille, ainakin Nordea ja Danske Bank ovat valmiita lisäämään joustoa.

– Meillä suhtaudutaan lainanmaksuun ehkä historiallisistakin syistä tiukasti, eli laina hoidetaan mahdollisimman äkkiä pois alta ja sitten vasta voidaan aloittaa elämä. Kaikki menevät melko samalla mallilla, kun minusta lainoja olisi hyvä voida räätälöidä hiukan nykyistä enemmän elämäntilanteiden mukaan, Dansken Kaarnimo sanoo.

Danske Bank tarjoaa nytkin asuntolainoja, joihin voi valita lyhyitä lyhennysvapaita jaksoja. Nordea puolestaan rakentaa korkosuojavalikoimaansa mahdollisia 35 vuoden laina-aikoja silmälläpitäen.

– Sen verran lisää nykytilanteeseen on ihan järkevä aika, mutta ei vielä tässä tilanteessa, Nordean Miller sanoo.

Ruotsin-malliin kukaan ei halua edes verrata Suomea, niin erilainen on meno länsinaapurissa.

Ruotsissa viime vuonna voimaan tullut laki velvoittaa lyhentämään uusia asuntolainoja puoleenväliin lainasummaa, ja sen jälkeen voi tehdä mitä lystää. Vanhoja asuntolainoja ei ole pakko lyhentää ollenkaan, eli lainasta saatetaan maksaa pelkät korot.

Lue seuraavaksi