1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Turku

Aamukuski aiheutti lukuisia vaaratilanteita Turussa

Nainen ajoi ilmeisesti huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Kuva: Esa Huuhko / Yle

Hätäkeskus sai Turussa keskiviikkoaamuna puoli kahdeksan aikaan ilmoituksia Turun ohikulkutiellä vaarallisesti ajavasta henkilöautosta.

Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauton kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita Liedon Tuulissuon ja Turun Runosmäen välillä. Muiden tienkäyttäjien valppaudesta johtuen ei onnettomuuksia kuitenkaan aiheutunut.

Poliisi kertoo, että ajoneuvo saatiin pysäytetyksi Runosmäkeen ja kuljettajaksi ilmeni silminnähden päihtynyt 32-vuotias nainen.

Alkometri näytti hänelle nollaa, mutta huumausaineiden testaus näytti useammalle huumausaineelle positiivista tulosta.

Poliisin mukaan kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisäksi hänellä oli muita selvittämättömiä asioita poliisin. Asioiden hoitamista varten hänet oli etsintäkuulutettu.

Ajoneuvo oli luvallisesti naisen hallussa, sillä korttinsa jo aikaisemmin menettänyt ystävä oli lainannut ajoneuvon hänelle.

Poliisi kiittää kaikkia hätäkeskukseen soittaneita. Poliisi arvelee, että kuljettaja olisi mitä suurimmalla varmuudella tullut ajamaan kolarin ajoa jatkaessaan. Ilmoittajien ansiosta ajo saatiin lopetetuksi riittävän ajoissa.