Älä jää nakkipaketin kanssa yksin kotiin – Tässä parhaat vinkit Helsingin juhannukseen

Keskikesän juhlijoille tarjotaan yhä enemmän tekemistä ja nähtävää läpi viikonlopun.

juhannus
Pariskunta juhannustanssien pyörteissä.
We Love Helsingin juhannustansseista on jo muodostunut instituutio Helsingissä. Tänä vuonna tanssitaan jo yhdeksättä kertaa, kolmena iltana peräjälkeen.Timo Santala, We Love Helsinki

Autiot kadut, tyhjät uimarannat ja hiljaiset juhannusyöt ovat Helsingissä jo taaksejäänyttä elämää. Siinä missä kaupunki aikaisemmin tyhjeni keskikesän juhlijoista, tarjotaan heille nykyään yhä enemmän viihdykettä kaupungissa.

– Osa lähtee edelleen mökeille, mutta selkeästi aikaisempaa suurempi osa jää kaupunkeihin. Tämä tarkoittaa sitä, että myös yhä useampia ravintoloita ja yrityksiä pysyy auki heitä palvellakseen. Trendi vahvistuu vuosi vuodelta, sanoo Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.

Älä siis harmittele, vaikka mökki jäi vuokraamatta tai junalippu ostamatta. Kokosimme alle kattavan paketin kaupunkijuhannuksen helmistä Helsingistä.

Shoppaile pikkuliikkeissä

Enää ei tarvitse katsella vain näyteikkunoita tyhjien katujen varsilla, sillä rahaa pääsee Helsingissä kuluttamaan myös juhannuksena. Osa kaupoista palvelee pyhäpäivinä ja pikkuliikkeissä voit shoppailla vaikka läpi koko viikonlopun.

– Koska useimmat kaupat ovat tuolloin kiinni, se on oikein hyvä aika pitää oma liike auki. Tänä vuonna on päätetty, että pidetään auki pikkaisen pidempään ja jopa yli ilmoitettujen aikojen ihan sen mukaan, miten väkeä riittää, sanoo Oma puodin yrittäjä Satu Pantsar.

Helsink's Lutheran cathedral
Monet pienet liikkeet Helsingin torikortteleissa ovat auki juhannuksena.Jyki Lyytikkä / Yle

Keskustan isommat kauppakeskukset pitävät pääsääntöisesti ovensa auki vielä aattona ja avautuvat uudelleen sunnuntaina. Lauantaina ostoksille kannattaa suunnata torikortteleihin, jossa iso osa liikkeistä palvelee läpi juhannuksen turistien vuoksi.

– Meidän mielestä on tärkeää, että jotain on tarjolla, kun muu kaupunki on kiinni. Odotetaan aika normaalia turistipäivää, mutta voihan se olla, että on enemmänkin ihmisiä liikenteessä, sanoo Anni ja Aleksi –myymälän kauppias Leenamaija Aho.

Heittäydy turistiksi

Juhannuspäivänä Helsingin satamaan saapuu neljä eri risteilyalusta täynnä turisteja. Heittäydy huviksesi mukaan matkailijoiden tunnelmaan ja tarkastele kaupunkia nähtävyytenä.

Esimerkiksi Suomenlinna sykkii läpi viikonlopun, ja useat siellä olevat museot pysyvät auki asiakkaille. Myös muun muassa Didrichsenin taidemuseo Kuusisaaressa on avoinna koko viikonlopun. Kansallissalissa puolestaan pyörii Sibeliuksen teoksista koostuva audiovisuaalinen konsertti.

Kaupunkia pääsee ihastelemaan sekä maalta että mereltä, sillä bussikiertoajelut ja saaristoristeilyt jatkuvat läpi juhannuksen.

Nauti valmiista juhannuspöydästä

Tänä vuonna ei välttämättä tarvitse temppuilla hiilien ja sytytysnesteen kanssa, sillä todella monet ravintolat ovat tänä kesänä päättäneet avata keittiönsä myös juhannuksena.

– Itse olen ollut aikaisemmin toisessa paikassa, jossa pidettiin juhannuksena ravintola auki ja se oli kovinkin kannattava päätös. Nyt sitten ajateltiin kokeilla. Olemme saaneet jo muutaman isomman turistivarauksen, joten tämä oli varmasti ihan oikea päätös, sanoo ravintolapäällikkö Outi Koistinen ravintola Prestosta.

Ravintola-annos juomineen
Lukuisat ravintolat ovat haistaneet markkinaraon juhannuksessaHeli Mälkiä / Yle

Juhannuksessa on monta pyhäpäivää, joten aukiolo tietää ravintoloille taiteilua menojen ja tulojen kanssa. Vaelsa Tavernan omistaja Paola Chiodon mukaan aikaisemmat vuodet ovat kuitenkin osoittaneet kannattavuutensa.

– Sanotaan, että henkilökunta tulee maksamaan niinä päivinä muutama tuhat euroa, joten pitää myydä aika monta tonnia päivässä, että saa sen kuitattua pois. Kyllä viime juhannuksena kuitenkin näki, että porukkaa on paljon liikenteessä ja juhannuksen meno kaupungissa on elävöitynyt, sanoo Chiodo.

– Kaupunkiin jää paljon myös vuorotyöläisiä, joten kyllä asiakkaita on riittänyt. Nyt on edessä vielä formulaviikonloppu, joka vetää asiakkaita meille, sanoo puolestaan urheiluravintola Sport Academyn liikeideapäällikkö Tomi Nevalainen.

Biletä läpi yöttömän yön

Monet viime vuonna aloittaneet musiikkitapahtumat jatkavat myös tänä vuonna. Halutessasi voit siis viettää juhannuksen myös juhlien. Musiikki raikaa tänä vuonna muun muassa Lonnan saarella ja Hernesaaren rannassa.

Mikäli loimuja katsellessa puolestaan alkaa tanssijalkaa vipattaa, voi suunnata kohti Kalliota tai Kivinokkaa, joissa molemmissa juhlitaan yötöntä yötä tanssimusiikin tahdissa.

Juhlahumua voi jatkaa ihan aamun pikkutunneille asti, sillä myös osa keskustan baareista pitää ovensa auki läpi juhannuksen.

Juhannuskokko Seurasaaren rannassa.
Kokkoja poltetaan eri puolilla Helsinkiä.Jyrki Lyytikkä / Yle

Lämmittele kokoilla ja nauti juhannussaunasta

Jos veri vetää enemmän perinteisen juhannuksen viettoon, onnistuu se myös pääkaupungissa. Juhannusvalkeita poltetaan aattona eri puolilla kaupunkia kuten muun muassa Pihlajasaaressa ja Seurasaaressa.

Löylyistäkään ei jää kaupungissa paitsi, sillä juhannussauna lämpiää muun muassa Löylyssä, Allas Sea Poolilla, Uunisaaressa, Uimastadionilla sekä Kumpulan maauimalassa.

Tekemistä löytyy myös lapsiperheille, sillä monet koko perheen kesälomakohteet kuten Korkeasaari tai Linnanmäki pysyvät auki myös juhannuksen pyhinä. Myös SkyWheel-maailmanpyörä pyörii Katajanokalla läpi juhannuksen.

Hiljenny kaupungin hälinästä

Seurakunnat järjestävät useita juhannustapahtumia eri puolilla Helsinkiä. Juhannusta juhlitaan perjantaina muun muassa Oulunkylän kirkossa, Paavalinkirkon sisäpihalla ja Pitäjänmäen kirkon terassilla.

Juhannuspäivänä voi puolestaan napata piknik-korin käsivarrelle ja suunnata viettämään päivää Lapinlahden vanhan sairaalan puistoon, jossa Lapinlahden Lähde järjestää pientä ohjelmaa.