yle.fi-etusivu

Stadin gimma vaihtoi Kallion kuppilat suomenhevosiin – työhevosperinteen vaaliminen tuntui tärkeämmältä kuin dokaaminen

Tanja Lundsten kyllästyi tuopin ääressä istumiseen ja päätti toteuttaa unelmansa maatilasta, jonka pihalla seisoo hevonen.

suomenhevonen
Suomenhevonen Tanja Lundsten työhevonen
Känkkälän tilan emäntä Tanja Lundsten valjastaa suitsia Tuohivirsu-hevoselleen.Mårten Lampén / Yle

Ravintola Kultaisen Kulauksen pöydässä Helsingin Alppilassa istuu punahiuksinen neito, joka pohtii mitä elämällään tekisi. Baariasiakkaiden keskuudessa Kulaus tunnetaan yhtenä Pyhän Bermudan kolmion kapakkana, johon kuuluvat myös Kallion Roskapankki sekä Ravintola Weeruska.

Nämä juottolat ovat tulleet vuosien varrella vähän liiankin tutuiksi Tanja Lundstenille, joka on tuopin takaa jo useampaan kertaan väläytellyt kavereilleen muuttamista maalle ja oman tilan perustamista.

– Samat jutut baarin pöydässä oli jo liian moneen kertaan kuunneltu, kerrottu ja nähty. Lisäksi kyllästyin siihen, että jumiuduin samoihin paikkoihin niin pahasti, että matka Pitkänsillan toiselle puolelle Helsingin keskustaan tuntui aivan liian pitkältä, sanoo Lundsten.

Ystäväpiiri suhtautui suunnitelmiin vaihtelevasti.

– Jotkut kaverini torppasivat idean lähtemisestä, mutta useat olivat kannustavinaan, koska ajattelivat, että tulisin kuitenkin pian takaisin. Yleisin kommentti olikin, että “pääseehän sieltä aina takaisin Kallioon”, Lundsten muistelee.

Lundsten oli kuitenkin päättäväinen ja toteutti elämänmuutoksen, eikä takaisin Kallion baareihin ole tarvinnut palata.

Nykyisin hän pyörittää pyörittää suomenhevosyritystä Mäntsälän Haarajoella. On itse asiassa pyörittänyt jo viimeiset 16 vuotta.

Tervetuloa Känkkälään

Hiekkainen raitti kurvaa erikoiseen sopukkaan. Soratien mutkassa, aivan Helsinki–Lahti-moottoritien tuntumassa sijaitsee pieni punamultamaalilla kuorrutettu tila, jonka tallista kuuluu työkalujen kilkatus.

Tilan emäntä Tanja Lundsten kävelee lava-auton takaa tervehtimään Pasi-koiransa kanssa ja ihmettelee ääneen, miten hyvin koiravanhus ottaa vieraat vastaan. Virossa roskiksesta pelastettu koira ei ole suinkaan tilan ainoa ihmettelyn arvoinen eläin, sillä täällä asuu myös koulutettuja suomenhevosia.

Tuohivirsu suomenhevonen työhevonen
Anette Mehander ja Tanja Lundsten asentavat Tuohivirsulle itäsuomalaista luonkivaljastusta ennen äestystä.Mårten Lampén / Yle

Tilan pihamalla syö ruohoa kuusivuotias ori Tuohivirsu, jota taluttaa hevostenhoitaja Anette Mehander. Tuohivirsun koulutus työhevoseksi on vielä kesken, mutta se on hyvää vauhtia kasvamassa tehtäviinsä. Keväällä Tuohivirsu on jo kyntänyt ensimmäisen perunapeltonsa.

Tallista tuleva meteli syntyy kengittäjä Jankka Nymanin vasarasta, jolla hän hakkaa kenkiä tilan toisen suomenhevosen kavioihin. Tallissa kengitysvuorossa on ruuna nimeltä Uuras, jonka takakavio on tukevasti Jankan polvien välissä.

Suomenhevonen Uuras ruuna hevosenkenkä kengittäminen työhevonen
Jankka Nyman kengittää Känkkälän tallissa Uuras-suomenhevosta.Mårten Lampén / Yle

Uuras on 25-vuotias entinen ravuri, jonka Lundsten hankki 16 vuotta sitten, kun hän päätti muuttaa pois Helsingistä ja toteuttaa unelmansa.

Lundstenillä on ratsastustausta, ja hänellä oli ylläpidossa pari suomenhevosta, kun hän asui nuorena tyttönä perheensä kanssa maalla. Hänen ukillaan oli myös työhevosia.

Niistä ajoista asti hän on haaveillut suvun perinteen jatkamisesta, omasta työhevosesta ja nimenomaan suomenhevosesta.

Stadin gimma on kuitenkin ottanut maalle mukaan sen verran menneisyyttään, että kutsuu tilaansa Känkkäläksi, joka viittaa Lundstenin Kallion aikaiseen lempinimeen Känkkä.

Känkkälä käsittää muutaman rakennuksen lisäksi vajaan kahden hehtaarin maa-alueen, jossa on pihan lisäksi sekä perinteistä laidunta että metsälaidunta. Lisäksi Lundstenilla on Ohkolan kylässä Mäntsälän eteläpuolella isompia laitumia, jonne Tuohivirsu ja Uuras siirretään kesälaitumille.

Työhevosen tärkein ominaisuus: taito osata olla paikallaan

Lundstenin mukaan työhevosten koulutus on työlästä puuhaa. Toistoja pitää tehdä paljon, ja koulutuksen kanssa on edettävä rauhassa. Se on myös fyysisesti vaativaa.

Hevosen on oltava kunnossa ennen kyntöpellolle lähtöä, mikä vaatii varsasta lähtien säännöllistä liikuttamista viidestä kuuteen kertaan viikossa. Se tarkoittaa lenkillä käymistä sekä kärryjen kanssa että ratsastaen. Sen lisäksi työhevosten kanssa pitää tehdä monipuolisesti erilaisia töitä.

– Ensimmäinen työ, jonka hevonen oppii, on paikallaan seisominen. Kun kyytiin tulee esimerkiksi vanhuksia tai muita liikuntarajoitteisia, on turvallisuudenkin kannalta tärkeää, että hevonen osaa olla rauhassa paikallaan. Se on kaiken a ja o, kertoo Lundsten.

Hevoset oppivat myös toisiltaan. Tuohivirsu on kirjaimellisesti seurannut Uuraksen jalanjälkiä kulkemalla varsasta asti vanhemman kollegansa aisassa kiinni seuraten työparinsa uurastusta.

Hevostenhoitaja Tuohivirsu äestys
Tuohivirsu harjoittelee äestystä hevostenhoitaja Anette Mehanderin johdolla.Mårten Lampén / Yle

Ihminenkin voi oppia hevosilta

Hevostenhoitaja Anette Mehander kehuu Tuohivirsua kiltiksi, kuuliaiseksi, palveluhaluiseksi ja mukavaksi työkumppaniksi. Ihmisen ja hevosen suhde toimii hänen mukaansa aina molempiin suuntiin.

– Aikaisemmin työskentelin ratsastuskouluissa, joissa en oppinut hevosista eläiminä juuri mitään. Täällä olen oppinut hevosen kouluttamisesta sekä eläimen jokapäiväisestä elämästä paljon enemmän, Mehander kertoo.

Hevonen oppii suoraan ihmiseltä. Sinun on käyttäydyttävä itsekin niin, miten haluaisit hevosenkin käyttäytyvän.

Anette Mehander

Hänen mukaansa hevosten kouluttamisessa tärkeintä on se, että osaa itsekin olla rauhallinen ja osoittaa, ettei ole kiire mihinkään.

– Hevonen oppii suoraan ihmiseltä. Sinun on käyttäydyttävä itsekin niin, miten haluaisit hevosenkin käyttäytyvän.

Lundsten on kärsinyt selkäongelmista ja hänen roolinsa tilan emännöinnin ohella on nykyään lähinnä opettaa muita suomenhevosten kanssa toimimiseen.

Känkkälässä käy kymmenkunta tilan ulkopuolista ihmistä auttamassa toimissa ja opettelemassa työhevosten käsittelyä. Lundsten tarjoaa myös säännöllisesti harjoittelupaikkoja luonto- ja hevosalan opiskelijoille.

– Saan kunnian siirtää uusille sukupolville sitä samaa arvokasta perinnettä, jota sain aikoinaan oppia vanhoilta hevosmiehiltä.

Suomenhevosen päivät eivät ole luetut

Suomenhevonen oli vuosisatoja vankkumaton luottokumppani suomalaisten arjessa, kunnes koneellistuminen vei sen aseman työjuhtana sotien jälkeen. Siitä huolimatta Lundsten näkee suomenhevosille todellista tarvetta myös tulevaisuudessa.

– Luomupuutarhat, pienemmät viljelykset ja etenkin luonnonsuojelualueet ovat äärettömän tärkeitä paikkoja käyttää suomenhevosia. Hevonen jättää niin pienet jäljet, eivätkä ne tarvitse isoja kulkuväyliä, kuten useimmat koneet, Lundsten sanoo.

Yrittäjän näkökulmasta suomenhevosille on tilausta myös ratsastus- ja ravitalleissa. Lundstenin mukaan mitä enemmän hyväluonteisia suomenhevosia löytyy, sitä enemmän kaikilla hevosyrittäjillä olisi töitä.

– Suomenhevonen on se, joka menee erilaisiin tapahtumiin edustamaan. Hevonen houkuttelee paikalle aina ihmisiä. Etenkin lapset haluavat päästä hevosten kyytiin ja rapsuttelemaan ja haistelemaan niitä, Lundsten kertoo.

Lundstenin mukaan kosketuksen tarve on jatkuvasti lisääntynyt, minkä mukana pehmeät arvot sekä suomenhevosten terapivaikutukset ovat myös nostaneet päätään.

Tanja Lundsten Känkkälä suomenhevosyrittäjä
Elämänmuutos vaatii kanttia ja sarvia. Tanja Lundsten on ammatiltaan tarpeistoartesaani, minkä takia hänen tilaltaan löytyy paljon taidetta ja muuta rekvisiittaa.Mårten Lampén / Yle

Lundsten teki täydellisen elämänmuutoksen vaihtaessaan pitkäaikaisen kotikaupunkinsa kadut Haarajoen metsiin ja peltoaukeisiin. Eikä päätös ole kaduttanut Känkkälän emäntää kertaakaan.

Hänellä onkin pelkästään kannustavia terveisiä kaikille elämänmuutoksen kanssa empiville.

– Uskaltakaa ja olkaa rohkeita! En tuntenut tänne muuttaessani alueelta ketään. Menin mukaan paikalliseen yhdistystoimintaan ja tutustuin uusiin ihmisiin. Elo maalla on erilaista, mutta joka paikassa asuu huikeita tyyppejä, joiden kanssa löytyy yhteisiä asioita, kertoo Lundsten.

Muutos kannattaa ottaa vastaan aste kerrallaan, eikä odottaa, että kaikki asiat kääntyisivät autuaiksi heti kerralla.

– Kannattaa miettiä, tarvitseeko heti kaikkea. Pienelläkin ihminen pärjää, kunhan vakituinen toimeentulo on kunnossa, Lundsten muistuttaa.

Maalla välimatkat toki muuttavat muotoaan. Jos ennen Pitkänsillan toiselle puolelle meneminen oli Lundstenille kynnyskysymys, nyt parinkymmenen kilometrin taittaminen kylästä toiseen ei tunnu enää missään.

Elo maalla on erilaista, mutta joka paikassa asuu huikeita tyyppejä, joiden kanssa löytyy yhteisiä asioita.

Tanja Lundsten

Vaikka Lundsten rakastaakin Helsinkiä, hän ei ole muuttamassa sinne enää takaisin. Jos pääkaupungin hulinaan haluaa, Haarajoelta matkaa ei ole kuin puoli tuntia moottoritietä pitkin.

Mutta kaipaako Tanja Lundsten koskaan Kallion kuppiloihin takaisin?

– En kaipaa kuppiloita, mutta ihmisiä on välillä ikävä. Voin kuitenkin maalla asuessani paremmin, koska voin toteuttaa itseäni enemmän. Tuohivirsu, Uuras ja ympärillä vallitseva luonto pitävät minut tilallani. Täältä löytyy se rauha, Lundsten kertoo.