Palomiesliitto huolissaan Pohjois-Karjalan paloasemien niukasta miehityksestä: "Uhka turvallisuudelle"

Varoittavana esimerkkinä mainitaan Outokummussa tapahtunut tuhoisa kesämökkipalo, jossa paloauto saapui paikalle yli 50 minuuttia hätäpuhelun jälkeen.

palokunnat
Paloauto
Jari Vesa / Yle

Suomen palomiesliiton mukaan Pohjois-Karjalan pelastustoiminnan toimintakyky on ajettu alas liian pienillä miehistövahvuuksilla.

Liitto toteaa, että tilanne on jo niin hälyttävä, että kansalaisten turvallisuus ja palomiesten työturvallisuus ovat heikentyneet merkittävästi.

Varoittavana esimerkkinä mainitaan Outokummussa noin kuukausi sitten tapahtunut tuhoisa kesämökkipalo. Omistajan mukaan ensimmäinen paloauto saapui paikalle yli 50 minuuttia hätäpuhelun jälkeen.

Palomiesliiton mukaan paloasemien miehistövahvuuksissa on usein puutteita erityisesti pienillä paikkakunnilla. Töissä voi olla pahimmillaan vain yksi pelastushenkilö.

Lisäksi ongelmia aiheuttavat uudet varallaolojärjestelyt, joiden takia palokunnan lähtö viivästyy. Palomiesliitto kertoo, että väkeä on myös siirretty palo- ja pelastustehtävistä ensihoidon tehtäviin.