Minka Kuustonen pyrkii kohti toimintasankarin roolia

Ensemble-elokuvassa näyttelevä Minka Kuustonen uskoo näyttelijän hyötyvän monipuolisista taidoista.

kulttuuri
Näyttelijä Minka Kuustonen päähenkilön Krisu -roolissa.
Tähtihetkessä puhuttiin Minka Kuustosen kanssa taidoista, joista näyttelijä hyötyy ammatissaan.

Onnenonkija-elokuvasta ja Putouksesta tuttu näyttelijä Minka Kuustonen nähdään nyt Wendy and the Refugee Neverland -elokuvassa muusikon roolissa. Koulutyönä ja ensemble-produktiona eli monen päähenkilön tarinana toteuttu elokuva antoi näyttelijälle mahdollisuuden tutustua useisiin työtehtäviin elokuvatuotannossa.

Kuustonen näytteli paitsi rokkibändin laulajan roolin, myös esimerkiksi lauloi, sanoitti ja roolitti.

– Elokuva oli työntäyteinen kokemus. Kaikki tekivät vähän kaikkea, kun meitä tekijöitä oli niin vähän. Oli kiva oppia uutta. Välillä kirjoitin viestiä muille näyttelijäkollegoille, että tuletko huomenna kuvauksiin. Samalla yritin opetella omaa tekstiäni. Se oli hullua, mutta hauskaa.

Elokuvaprojekti opetti nimenomaan ymmärtämään paremmin muiden työrooleja kuvausolosuihteissa.

– Iso työryhmä on oikeasti tarpeellinen, isommissa tuotannossa kaikki ihmiset ovat omissa töissään. Itse voi keskittyä näyttelemiseen, nauraa Kuustonen.

Näyttelijä Minka Kuustonen päähenkilön Krisu -roolissa.
Minka Kuustonen esittää räväkkää laulajaa Wendy and the Refugee Neverland -elokuvassa.Aalto-yliopisto / Elo

Bändihaaveet toteutuivat elokuvassa

Näyttelijän omista intohimoista käyttöön tuli uudessa elokuvassa esimerkiksi rakkaus musiikkiin. Ohjaaja Olli Salonen sävelsi musiikin ja Kuustonen sanoitti ja lauloi.

– Olen haaveillut omasta bändistä, mutta musahomma on jäänyt vähän taka-alalle. Nyt pääsin onneksi toteuttamaan tätäkin puolta.

Kuustonen haluaa olla myös fyysisesti monipuolinen näyttelijä. Viime vuonna hän esimerkiksi satsasi kung-fo-harrastukseen kehittääkseen räjähtävää voimaa. Myös monet roolit ovat kehittäneet erilaisia fyysisiä taitoja.

Tellus-tv-sarjassa muutama vuosi sitten pääsin treenailemaan maastopyöräilyä ihan päivittäin. Menin syysiltaisin pimeään metsään pyöräilemään harjoitellakseni.

Kuustosen unelmarooli olisi toimintasankari.

– Haluaisin tehdä taistelukuvioita ja hakata menemään trikoissa, Kuustonen sanoo.