Herätys: Perussuomalaiset säilyttivät asemansa, juhannusliikenne alkaa, ihmisiä 9,8 miljardia vuonna 2050

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Uuden vaihtoehdon ryhmäjohtaja Simon Elo (vas.), kulttuuriministeri Sampo Terho ja varapuheenjohtaja Tiina Elovaara kertoivat 19. kesäkuuta 2017 ryhmän perustavan puolueen nimeltä Sininen tulevaisuus.
Uuden vaihtoehdon ryhmäjohtaja Simon Elo (vas.), kulttuuriministeri Sampo Terho ja varapuheenjohtaja Tiina Elovaara kertoivat 19. kesäkuuta 2017 ryhmän perustavan puolueen nimeltä Sininen tulevaisuus.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Ylen kannatusmittaus: Uudelle vaihtoehdolle eduskuntaryhmien pienin kannatus

Ylen tuoreesta kannatusmittauksesta käy ilmi, että perussuomalaisten kannatus on noussut vajaalla prosenttiyksiköllä ja perussuomalaisista irtautuneen Uuden vaihtoehdon kannatus on 2,3 prosenttia.

Tutkija arvioi, että Uuden vaihtoehdon kannatukseen vaikuttaa ryhmän tunnettuus. Kärjessä säilyy edelleen kokoomus, SDP nousee toiseksi ja keskusta valahtaa kolmanneksi.

Ketkä ovat Suomen ahkerimmat festariesiintyjät?

Festivaaliyleisöä.
Festivaaliyleisö nauttii musiikista ja aurinkoisesta säästä.Esa Fills / Yle

Yle kävi läpi kuuden suuren suomalaisen festivaalin kotimaiset esiintyjät kolmen vuoden ajalta. Kiertävätkö festivaaleilla aina samat artistit?

Selvityksen perusteella tältä vuodelta löytyy neljä artistia, jotka esiintyvät kaikilla kuudella festivaalilla.

Juhannuksen menoliikenne alkaa

Liikenneruuhka Helsingissä.
Jukka Uotila / AOP

Liikenneviraston arvion mukaan juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan tänään torstaina kello 11–20. Tällöin liikennettä on normaalia kesäperjantaita enemmän varsinkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä.

Ruuhkatuntien aikana liikenteen nopeus saattaa laskea jopa 20–40 km/h tien nopeusrajoitusta alemmaksi esimerkiksi valtatiellä 4 pohjoiseen päin.

KSML: Niinistön kampanjakortteja allekirjoitettu jo tuhansia

Sauli Niinistö
Sauli NiinistöJarno Kuusinen / AOP

Kesäkuun alussa käynnistyneessä Sauli Niinistö 2018 -kampanjassa on kerätty jo useita tuhansia kannattajakortteja, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Tarkempaa arviota määrästä ei ole, koska ympäri Suomea tapahtuva keräys on vielä aluillaan, eikä yhteistä laskentaa ole tehty, kertoo kampanjapäällikkö Pete Pokkinen. Presidenttiehdokkuuteen vaaditaan 20 000 käsin täytettyä kampanjakorttia, joten tarvittavaan määrään on vielä matkaa.

YK: Maailman väkiluku 9,8 miljardia vuonna 2050

Ihmisiä Pekingin metrossa lokakuussa 2011.
Pekingin metron ruuhkaa. How Hwee Young / EPA

YK:n raportin mukaan (siirryt toiseen palveluun) maailman väkiluku saavuttaa 9,8 miljardin rajapyykin vuonna 2050. Tällä hetkellä YK arvioi maailman väkiluvun olevan vähintään 7,6 miljardia.

Raportin mukaan Intia ohittaa väkiluvullaan Kiinan seitsemän vuoden kuluessa. Nigeria puolestaan pyyhältää Yhdysvaltojen ohitse vuonna 2050. Ennusteen mukaan Nigeriasta tulee tuolloin maailman kolmanneksi väkirikkain maa.

Irak: Isis räjäytti Mosulin ”Pisan tornin”

Irakissa äärijärjestö Isisin taistelijat ovat räjäyttäneet Mosulin historiallisen minareetin ja sen viereisen moskeijan, kertoo Irakin joukkojen komentaja. Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi teki kyseisessä moskeijassa ainoan julkisen esiintymisensä vuonna 2014, kun hän julisti Isisin kalifaatin syntyneen.

Al-Nurin keskiaikaisen moskeijan kaltevaa minareettia on kutsuttu ”Mosulin Pisan torniksi”. Minareetilla on ollut tärkeä symbolinen merkitys Mosulin taisteluissa.

Torstai on viikon kylmin päivä

Torstaiaamu on etenkin etelässä ja lännessä aurinkoinen, mutta iltapäivän aikana kehittyy sade- ja ukkoskuuroja, kertoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi. Lapissa liikkuu aamun ja päivän aikana hajanaisia sateita. Maan keskivaiheilla on poutaa. Katso tarkemmat sääennusteet Ylen sääsivuilta.

Sääkartta torstaille 22. kesäkuuta.
Sääkartta torstaille 22. kesäkuuta. Yle