Museoautot ihastuttavat kesäliikenteessä – Packard kelpasi Mannerheimillekin

Suomessa museoautoharrastajia on noin 40 000. Museoauton kriteeri on, että auton valmistusvuodesta on kulunut 30 vuotta.

vanhat autot
Ylen aamu-tv: Harrastuksena museoautot
Ylen aamu-tv: Harrastuksena museoautot

Pyöreitä muotoja, kiilteleviä peltejä. Museoautot kääntävät päät. Vanhoissa Packard-merkin autoissa on tyyliä. Auton metallijousitetut penkit ovat hienommat kuin monen kotisohva ja moottorikin on käsin tehty. On helppo ymmärtää, miksi merkki on kelvannut myös presidentti Mannerheimin virka-autoksi.

– Packardit olivat kuuluisia moottoreistaan, niitä pidetään jopa parempana kuin Rolls-Roycen moottoreita, autoharrastaja Ari Saukko sanoo.

Hänellä itsellään on kolme Packardia. Harrastamisen hän on perinyt isältään, jolla myös oli merkin auto.

Museoautoharrastajia on Suomessa 40 000. Määrät kasvavat koko ajan, kun lisää autoja tulee museoikään. Museoauton kriteeri on, että auton valmistusvuodesta on kulunut 30 vuotta. Myös kunnon tulee olla hyvä.

Museoautoharrastaja Juha Muukka on rakentanut oman Packardinsa alusta lähtien itse. Hän sanoo tunteja kuluneen yli 2 000. Nyt työn alla on jo uusi auto.

Packardin tunnistaa parkkipaikalla keulan ihmisfiguurista, joka pitelee kiekkoa. Jos museoauton näkee jossain, on todennäköistä, että se lipuu rauhallisesti ohi. Autojen tuntivauhti on nimittäin 14–15 kilometriä tunnissa.