"Jätä pizza uuniin ja nukahda, niin näet tuonpuoleisen" – pelastuslaitos uskoo valistuksessa mustan huumorin voimaan

Huumori toimii paremmin kuin perusvalistus, arvioi päivityksen tehnyt palomestari.

pelastustoimi
Lähikuva Upon perheiliedestä.
Eila Haikarainen / Yle

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos valistaa juhannuksen vaaroista poikkeuksellisen reipaskielisesti. Laitos jakoi Facebookissa ja Twitterissä päivityksen, jossa varoitti aiheuttamasta öistä ruokapaloa:

Juhannustaika pelastuslaitoksen tapaan: jätä juhannusyönä pakastepizza uuniin ja nukahda niin näet tuonpuoleisen tai vuoksesi heränneitä äkäisiä palomiehiä ovellasi.

Tarkoituksena on havahduttaa ihmiset juhlapyhien riskeihin. Pelastuslaitos muistuttaa, että suurin yksittäinen tekijä onnettomuuksien, väkivallan ja tapaturmien taustalla on alkoholi.

Laitos lupaa, että heidän ohjeitaan seuraamalla (siirryt toiseen palveluun) voi ehkäistä yllä olevien ja muiden epämieluisten taikojen toteutumisen.

Vaikka päivityksissä liikutaan joskus huumorin tai sarkasmin riskirajoilla, ei ihmisten tai asiakkaiden arvostuksesta tingitä

Palomestari Antti Kätevä

Palomestari Antti Kätevä Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta sanoo pohjaavansa päivitykset usein pinnalla oleviin trendeihin ja ideoihin. Hän on aistinut, että erityisesti tänä kesänä juhannustaiat ovat nousseet jonkinlaiseksi teemaksi.

Kätevä uskoo, että työkseen sosiaalista mediaa ylläpitäville kehittyy niin sanottu some-aisti, jonka avulla esimerkiksi kahvipöytäkeskustelun sutkautus muuttuu oivaksi ideaksi, kun sitä värittää hieman huumorilla tai vilkkaalla mielikuvituksella.

Viranomaiset ovat nykyään tiedottamisessaan tai valistuksessaan aiempaa rohkeampia. Kätevä arvioi sen johtuvan siitä, että media ja medianluku on muuttunut: jos sosiaalista mediaa haluaa käyttää työkaluna, viranomaisen on pakko toimia sen säännöillä.

Kätevä sanoo myös, että turvallisuuden markkinointi valistamatta on vaikeaa. Esimerkiksi tylsä muistutus palovaroittimen tarkastuksesta näkyy some-tilastoissa heikkona suorituksena, kun taas "Älä flambeeraa kotiasi" toimii paremmin.

– Sanoma pitää pukea huumoriin – vaikka mustaan. Vaikka päivityksissä liikutaan joskus huumorin tai sarkasmin riskirajoilla, ei ihmisten tai asiakkaiden arvostuksesta tingitä. Olenkin muutamaan kertaan joutunut perumaan suunnittelemani päivityksen aiheeseen liittyvän tapahtuneen onnettomuuden takia, sanoo Kätevä.

Pelastuslaitos on saanut päivityksistään pelkästään myönteistä palautetta, aina some- ja viestintäalan ammattilaisilta asti.

Kokko meren rannalla.
Rinna Härkönen / Yle

Muun muassa näistä asioista pelastuslaitos ohjeistaa sivuillaan (siirryt toiseen palveluun):

Kokko vaatii maanomistajan luvan. Tulen sytyttäjän pitää varautua alkusammutukseen, ja hän on vastuussa mahdollisista vahingoista. Avotulta ei saa sytyttää, jos metsä- tai muun palon vaara on ilmeinen.

Turvallisin paikka kokolle on joko kallio, hiekkaranta tai vedessä oleva lautta. Kokon ympäristö pitää kastella, ja tuuli ottaa huomioon. Kokkoa on valvottava koko ajan, ja kännykkä pidettävä lähellä. Lopuksi palojätteet pitää sammuttaa vedellä, sillä tuhka voi pysyä kuumana jopa vuorokausia.

Vaikka saunominen kuuluu juhannukseen, sauna ei pidä lämmittää ympäri vuorokauden, ettei sauna ylikuumennu ja lämpötila rakenteissa nouse vaarallisen korkeaksi. Samoin takka tarvitsee lepoa.

Grillatessa pitää varmistaa, ettei grillin lähellä tai yläpuolella ole mitään syttyvää, eikä kuumaa grilliä saa jättää ilman valvontaa. Sammutuspeite pitää olla valmiina, eikä rasvapaloa saa sammuttaa vedellä. Sellainen pitää sammuttaa tukahduttamalla.

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos kehottaa myös tarkistamaan, että palovaroittimet toimivat ja ensiaputarvikkeita löytyy.

Veneilemään lähdetään vain pelastusliivit päällä ja pää selvänä. Uimarin ei kannata yliarvioida uimataitoaan eikä autoilijan lähteä tien päälle kiireessä tai stressaantuneena, saati väsyneenä tai humalassa.