Mahdoton läpäistä yksin – VR Track kouluttaa työntekijöitä pakopelin avulla

Pakopelit ja mysteerihuoneet koukuttavat, ja sitä hyödynnetään myös oppimisessa. VR:n ratayhtiön työntekijät harjoittelevat kriisitilanteissa toimimista pakopelin avulla.

Kotimaa
Teksti VR:n pakopelistä.
Matti Myller / Yle

"Sinut on valittu pelastamaan maailma", ilmoittaa musta teksti keltaisen kontin kyljessä.

Sisältä tulee joukko punaposkisia, nauravaisia ihmisiä.

– Olen mä hieman pettynyt, kun emme päässeet läpi, mutta olen kyllä ylpeä porukasta: ihan loppuratkaisuun asti selvittiin. Alkupään haasteet olivat aika kinkkisiä, sanoo Jani Kavilo, Äänekoskelle rakennettavan Metsä Groupin biotuotetehtaan radan parannushankkeesta vastaava työnjohtaja.

VR Trackin pakopeli.
Matti Myller / Yle

Kavilo on yksi työntekijöistä, joka on osallistunut VR:n ratayhtiö VR Trackin järjestämään työturvallisuuskoulutukseen – pakopeliin. Pelin avulla testataan ja opetetaan turvallisuutaitoja.

Pelin ideaan kuuluu, että ryhmä ratkoo noin tunnin ajan erilaisia pulmia ympäristöään tutkimalla, ja siten selvittää tiensä ulos.

Kontissa työskennellään ryhmässä. VR Trackin kesätyöntekijä Saku Uotilan mukaan peliä on mahdotonta läpäistä yksin.

– Siellä tarvitaan hyvää kommunikointia ja loistavia ryhmätyötaitoja, että sen saa suoritettua tavoiteajassa.

Pelin jälkeen ryhmä kokoontuu puoleksi tunniksi pohtimaan pelin tapahtumia ja sen herättämiä tuntemuksia.

VR Track Saku Uotila
Saku UotilaMatti Myller / Yle

VR Truck on ponnistellut viime vuosina työturvallisuuden parantumiseksi, ja onnistunutkin siinä: tilastojen mukaan vuonna 2011 tapaturmataajuus oli yli 25 tapaturmaa, mutta viime vuonna 8,4.Tapaturmataajuus on laskennallinen arvo, jota rakennusala seuraa. Se kertoo sattuneiden tapaturmien määrän suhteessa miljoonaa tehtyä työtuntia kohden.

Parantamiseen on vieläkin varaa, siksi tavoitteellista työtä yhtiössä jatketaan. Yksi keinoista on peli.

– Prosessit ja välineet ovat kunnossa, pelillä vaikutetaan ihmisten asenteisiin niin turvallisuutta kuin ryhmätyötä kohtaan.

Kavilon porukka ei ole ainoa, joka ei ole peliä läpäissyt.

– Ei välttämättä ole tarkoituskaan, että kaikki pääsevät läpi. Pyrimme saamaan ihmisistä erilaisia reaktioita esiin. Sellaista kommenttia on tullut, että ihmiset ovat huomanneet itsestään asioita, joita he oikeassakin elämässä tiukan paikan tullen tekevät. On hyvä, että ihmiset keskustelussa pystyvät tunnistamaan niitä.

Ohjaajilla on näköyhteys konttiin, ja peli voidaan tarpeen mukaan keskeyttää.

Kontti kiertää ympäri Suomea.

VR Trackin pakopelikontti.
Matti Myller / Yle

Esimerkiksi Jyväskylässä se viipyy neljä päivää, ja joka päivä pari ryhmää on käynyt peliä kokeilemassa. Seuraavaksi kontti suuntaa Joensuuhun. Palaute on ollut Uotilan mukaan hyvää.

– Kaikki, ketkä ovat kontissa olleet, ovat olleet hyvin innoissaan. Pääasia on, että positiivisella mielellä opitaan uutta.

Kavilo tunnustaa tunteneensa pelin aikana välillä lamaannusta ja epätoivoakin.

– Peliä voi kyllä suositella. Se ei välttämättä suoraan ratamaailman työturvallisuusasioihin anna vastausta, mutta ongelmanratkaisua se kyllä kehittää.