1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Alexander Stubb sai vapautuksen kansanedustajan toimesta – tilalle nousee Pia Kauma

Stubb on siirtymässä eduskunnasta Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävään.

Kokoomuksen kansanedustaja Alexander Stubb eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 22. kesäkuuta 2017. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Eduskunta on myöntänyt kansanedustaja Alexander Stubbille (kok.) vapautuksen kansanedustajan tehtävästä.

Stubb on siirtymässä eduskunnasta Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävään. Varapääjohtajana Stubb korvaa Jan Vapaavuoren, joka tämän kuun alussa valittiin Helsingin pormestariksi.

Stubb nimettiin Suomen ehdokkaaksi varapääjohtajan tehtävään viime viikolla. Varsinaisen nimityspäätöksen tekee Euroopan investointipankin valtuusto. Toimikausi kestää elokuun 2019 loppuun.

Stubb arvioi viime viikolla, että hänen uusi pestinsä Luxemburgissa alkaisi elokuussa.

Stubb on toiminut rivikansanedustajana viime vuoden kesästä, jolloin hän hävisi Petteri Orpolle kokoomuksen puheenjohtajakisassa. Aiemmin Stubb on muun muassa ollut pääministeri, ulkoministeri, valtiovarainministeri ja europarlamentaarikko sekä työskennellyt EU-tehtävissä.

Stubbin tilalle eduskuntaan nousee varasijalta kauppatieteiden maisteri, Espoon kaupunginvaltuutettu Pia Kauma. Kauma on ollut kansanedustajana 2011–2015.