Ideaparkin viereen uusi liikekeskittymä – Kolmostien varsi on kutsuva sijainti

Lempäälään suunnitellaan noin 27 hehtaarin yritysaluetta.

Rakentaminen & kiinteistöt
Karttagrafiikka Marjamäen pohjoisrinteen tulevasta yritysalueesta
Yle

Valtatie 3:n varrelle nousee uusi iso huoltoasema. Tai liikenneasema kuten nykyään on tapana sanoa. Ideaparkin risteykseen suunnitellun huoltoaseman neonvalojen väristä ei ole vielä tietoa. Lempäälän suunnittelupäällikkö Timo Nevala kiertelee naurahtamalla kysymystä ABC:stä ja siitä onko S-ryhmä jo osoittanut kiinnostusta.

– En voi kommentoida sitä. ABC-asemia on jo seudulla aika paljon. Kaikki on vielä auki. Se jää nähtäväksi mikä siihen tulee.

Uuden liikeaseman lisäksi noin 27 hehtaarin aluelle on suunniteltu paljon tilaa vievää kauppaa, käytännössä esimerkiksi autokauppaa tai muuta konekauppaa. Ruokakauppaa paikalle ei havitella.

Muille hehtaareille voisi rakentaa erilaisia toimitiloja varastoista toimistoihin. Kunta myy alueen hankekumppanille eli todennäköisesti rakennusyhtiölle. Kyseessä on miljoonien kauppa. Alueen virallinen nimi on Marjamäen Pohjoisrinteen yritysalue. Se on Ideaparkin pohjoispuolista Realparkia vastapäätä.

Rakentajat odottavat jo kieli pitkällä

Lempäälän Ideaparkin ohi ajaa vuorokaudessa keskimäärin 23 000 autoa (siirryt toiseen palveluun). Tämä tieto liikuttaa yrityksiä.

Uusi yritysalue tien läntisellä puolella on saanut Timo Nevalan mukaan jo firmoja liikkeelle. Oman firman näkyvyys vilkkaalle tielle on jo markkinointia. Toisaalta helppo yhteys isolle tielle houkuttaa.

Rakennusyhtiöt kilpailevat siitä, kuka alueelle pääsee kunnan kumppaniksi eli suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta aluetta.

– Rakennusyhtiöt odottavat kieli pitkällä milloin kumppanin kilpailuttaminen alkaa, Nevala sanoo.

Kilpailutus julkaistaan juhannuksen jälkeisellä viikolla Hilma-palveluun. Jos kaikki sujuu hyvin, voisi infran eli esimerkiksi viemäreiden rakentaminen alkaa jo ensi vuonna.