Poliisi varoittaa: tyhjäksi jäänyt koti kannattaa pitää asutun näköisenä

Ennen asuntomurtoja alueella voi kuljeskella ilman näkyvää syytä vieraita ihmisiä. Ovien käyttöä tarkkaillaan risuilla tai puun lehdillä.

Asuntomurto
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Kun asukkaat lähtevät juhannuksen viettoon, jää koti tyhjilleen. Poliisi varoittaakin etenkin asuntomurtojen vaarasta nyt, kun asukkaat ovat pitkiä aikoja poissa.

Asunto kannattaa pitää asutun näköisenä ja sopia esimerkiksi naapurin kanssa nurmikon leikkuusta ja postilaatikon tyhjentämisestä.

Hämeessä on poliisin huomion kiinnittänyt ammattimaiset rikolliset, jotka saapuvat Suomeen ulkomailta ja poistuvat rikosten jälkeen pian maasta.

Esimerkiksi Kanta-Hämeessä on tehty Hämeenlinnassa, Janakkalassa ja Riihimäellä asuntomurtoja, joita epäillään rajan yli tulleiden rikollisten tekemiksi. Kodeista on viety rannekelloja, koruja sekä käteistä rahaa.

Rikolliset tarkkailevat alueita ja merkitsevät tikuilla ovia

Monia murtoja on edeltänyt jonkinlainen asukkaiden ja heidän tapojensa tarkkailu, kerrotaan poliisista.

Asuinalueilla liikkuvista epäilyttävistä kulkijoista tai ajoneuvoista kannattaa ilmoittaa poliisille, kuten myös muista normaalista poikkeavista tapahtumista.

Joitakin murtoja ennen varkaat ovat jättäneet harjan nojaamaan oveen tai työntäneet ovenrakoon tulitikkuja. Näin on selvitetty ovatko asukkaat kotosalla.

Tiellä apua tarjoavan syytä pysyä valppaana

Poliisi myös muistuttaa, että joskus avun pyytäjä ei ole rehellisellä asialla.

Esimerkiksi Lammilla ulkomaalainen mies oli pysäyttänyt henkilöauton viittilöimällä avuntarpeesta, minkä jälkeen hän oli tunkeutunut autoon ja vaatinut kuljettajalta rahaa.

Lahden keskustassa on ilmennyt aggressiivista kerjäämistä. Lisäksi poliisi on ottanut kiinni kuuden henkilön ryhmän, joka oli kerjäämisen ohella pyrkinyt vahvasti päihtyneiden suomalaisten seuraan anastaakseen näiden taskuista omaisuutta. Kaksi henkilöä on otettu kiinni epäiltyinä pullopanteilla huijaamisesta.

Poliisi muistuttaa, että suurin osa avuntarvitsijoista on oikealla asialla. Tilanteissa on kuitenkin syytä pysyä valppaana.