1. yle.fi
  2. Uutiset

Juhannuksen juhlinta alkanut melko rauhallisesti: Kaksi hukkunutta, festaritörttöilyä ja muutamia ulosajoja

Juhannuksen vietto on vaatinut kaksi kuolonuhria. Juhannusaattona teillä oli autoja aamupäivästä hieman ennakoitua enemän.

Kotimaan uutiset
juhannuskokko
Mikko Karjalainen / AOP

Juhannuksen vietto koleahkossa säässä on sujunut suhteellisen rauhallisesti, kaksi ihmistä on kuitenkin hukkunut. Myöhään torstai-iltana Etelä-Savossa Puumalassa joukko ihmisiä oli viettämässä juhannusta saaressa, kun yksi seurueen jäsenistä oli lähtenyt veneelleen ja todennäköisesti liukastunut kalliolla ja kaatunut veteen. Pelastuslaitos sukelsi hukkuneen miehen vedenpohjasta.

Kymenlaaksossa Pyhtään Kärsäjärvestä löytyi juhannusaattona noin kello klo 10.30 hukkuneena kolmissakymmenissä ollut naishenkilö. Asiassa ei ole poliisin mukaan mitään rikokseen viittaavaa.

Juhannusfestarit kokoavat nuorisoa

Keskikesää juhlitaan myös useilla rock-festivaaleilla eri puolilla Suomea.

Raumalla RMJ-festivaalien alueella oli juhannusaattoiltapäivään mennessä tapahtunut poliisin mukaan muutama pahoinpitely sekä järjestystä ylläpitävien henkilöiden vastustamista.

– Torstaina iltapäivällä alkanut festivaali on poliisin näkökulmasta sujunut suhteellisen rauhallisesti. Viisi henkilöä on otettu kiinni häiriökäyttäytymisen vuoksi ja yksi pahoinpitelyrikosepäilyn perusteella miehen lyötyä kahta naista leirintäalueella, kertoo komisario Reijo Pennanen.

Pohjois-Savossa Nilsiässä Tahko-juhannuksessa oli poliisin mukaan ollut juhannusaattoiltapäivään saakka rauhallista, eikä tehtäviä ei ole poliisille tullut.

Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoen juhannus-festivaalin alueella poliisilla on ollut kymmenkunta tehtävää ensimmäisen puolentoista vuorokauden aikana. Tehtävät ovat olleet lähinnä päihtyneiden talteen korjaamista ja häiriökäyttäytymiseen puuttumista. Kalajoen poliisi arvio, että tehtäviä on ollut ehkä hiukan tavanomaista vähemmän perinteikkäällä festivaalilla.

Jämsässä käynnissä olevilla Himos-festivaaleilla poliisi kertoi juhannusaattoiltaan mennessä hoitaneensa lähinnä tarkistuksia ja pitäneensä muutamia puhutteluita, muutoin järjestysmiehet ovat hoitaneet järjestyksen ylläpidon.

Juhannusliikenne on rauhoittunut

Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan liikenne on sujunut juhannusaattona hyvin, muutamia pieniä onnettomuuksia lukuun ottamatta. Autoja oli teillä kuitenkin ennakoitua enemmän kello 10 - 13 välillä, mutta kello 15 jälkeen liikennemäärät olivat voimakkaassa laskussa.

– Ysitien alku ruuhkautui Tampereelta Oriveden suuntaan aamupäivällä samassa paikassa kuin torstaina, kertoo liikennepäivystäjä Risto Nurminen.

Tieliikennekeskuksen tietoon on tullut muutamia yksittäisten autojen ulosajoja ja töytäisyjä, mutta vakavammilta onnettomuuksilta on vältytty.

Paluuliikenteen arvioidaan olevan menoliikennettä hiljaisempaa, koska osa ihmisistä jaa juhannukselta lomille.

– Jos sää on sunnuntaina kaunis, saattaa paluuliikenteen huippu ajoittua myöhäisempään iltaan. Näin on tapahtunut aiempina juhannuksina, jos juhannuksen alku on ollut kolea ja sateinen, kertoo Nurminen.

Lue seuraavaksi