Juhannusyö sujui melko rauhallisesti – pari vakavampaa liikenneonnettomuutta

Poliisia työllistivät kuitenkin useat rattijuopumushälyytykset, pienet kahinoinnit ja liikenneonnettomuudet.

juhannus
Juhannuskokko
Mostphotos

Juhannusyön juhlinta on sujunut melko maltillisesti, vaikka poliisin mukaan hälytystehtäviä on ollut hieman normaalia viikonloppua enemmän.

Yön aikana on tapahtunut kaksi vakavampaa liikenneonnettomuutta. Liperissä kuljettaja ajoi autonsa suoraan risteyksen yli ja törmäsi kahteen puuhun puoli yhden jälkeen yöllä. Autossa olleet kolme henkilöä vietiin sairaalahoitoon, yksi heistä vakavasti loukkaantuneena. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Jyväskylässä puolestaan kuusi ihmistä loukkaantui aamuyöllä henkilöauton ulosajossa valtatie 9:llä. Kaikki kyydissä olleet on viety sairaalaan. Auto törmäsi toistaiseksi tuntemattomasta syystä kaiteeseen noin neljän aikaan aamuyöllä.

Tahkon, Kalajoen, Himoksen ja Rauman juhannusfestivaalit ovat sujuneet poliisien mukaan kohtuullisen rauhallisesti, vaikka hälytyksiä festaripaikkakunnilla on tullut hieman normaalia vilkkaammin.

Poliisia ovat työllistäneet rattijuopot, päihtyneet, häiriköivästi käyttäytyneet ja tappelut. Päihteillä on ollut merkittävä osuus suuressa osassa hälytyksistä. Itä-Suomessa uutena ilmiönä ovat olleet ampumishälytykset, kun kesämökeillä on ammuttu pilkkaan joko päihtyneinä tai selvin päin.