Koe uusi yle.fi

Suomen muslimit riemuitsevat poikkeuksellisen tiukan paastokuukauden loppumisesta – juhlat täyttävät puistoja ja urheiluhalleja

Ramadin päättymistä juhlistava id al-fitr on muslimeille yksi vuoden tärkeimmistä juhlista.

paasto
ihmiset saapuvat id-rukoukseen Oulunkylän liikuntapuistossa
Ihmiset saapuivat id al-fitrin aloittavaan rukoushetkeen yhdeksältä aamulla.Yle/ Toni Määttä

Helsingin Oulunkylän urheilupuistoon kerääntyi juhannussunnuntain aamuna yli 600 juhlijaa muslimien id al-fitrin aloittavaan rukoushetkeen. Kokoontuminen on aamuauringossa urheilukentällä, koska moskeijoihin väkijoukko ei helposti mahtuisi.

Ramadanin päättymistä juhlistava kolmipäiväinen id al-fitr on muslimeille vuoden suurimpia juhlia. Paaston päättyessä nähdään ystäviä ja sukulaisia ja syödään hyvin. Monet ostavat id-juhlan kunniaksi uusia vaatteita ja erityisesti lapset saavat lahjoja.

– Ensin rukoilen täällä, sitten menen kotiin ja vietän aikaa perheen kanssa ja illemmalla sitten ulos kavereiden kanssa, kuvailee päivää rukoushetkeen saapunut Faisa Mahad.

– Kun tässä on paastonnut kokonaisen kuukauden niin on tämä hyvä loppukruunaus.

Oulunkylän liikuntapuiston urheilukenttä täyttyi rukoukseen osallistujista
Yle/ Toni Määttä

Koska islamilainen kuun kiertoon perustuva kalenteri on yksitoista päivää länsimaista vuotta lyhyempi, myös eri juhlat siirtyvät läpi vuodenaikojen noin 30 vuoden kuluessa. Tänä vuonna paastokuukauteen toi haastetta se, että ramadan osui vuoden valoisimpaan aikaan.

Aamurukoukseen osallistuva Ali Khary on tottunut siihen, että Suomessa ramadanin olosuhteet vaihtelevat.

– Minulle ensimmäinen ramadan Suomessa on ollut vuonna 1988 tai 87, jos muistan oikein. Eli silloinkin oli valoisaa aikaa.

Vaikka id al-fitr on iloinen juhla, monille tärkeää on sitä edeltänyt paasto.

– Se muistuttaa, että ainakin ramadanin aikaan kaikki ihmiset ovat tasavertaisia. Kaikilla on se nälän tunne ja voi kuvitella miltä esimerkiksi köyhyys tuntuu, Khary kertoo.

Id al-fitrin kunniaksi järjestetään päivän mittaan erilaisia tapahtumia kuten puistojuhlia.

Lue myös:

Ramadanin päätös täyttämässä liikuntahalleja ja ravintoloita – kuun kierto ratkaisee juhlahetken

Muslimien paastokuukausi päättyy yltäkylläiseen juhlaan ympäri maailman