Palavia eristeitä käytössä myös Suomessa – määräykset tiukkenevat ensi vuonna

paloturvallisuus
Lontoon tornitalojen rakenteita
Lontoon tornitalojen rakenteitaAndy rain / EPA

Lontoon Grenfell Towerin tuhoisa kerrostalopalo on kääntänyt katseet myös kohti kotimaisia tornitaloja.

Sisäministeriön mukaan Suomessa selvitettiin pian Lontoon palon jälkeen korkeiden rakennusten pintamateriaaleja. Yhtään pintamateriaaleihin liittyvää paloa ei tuolloin havaittu.

– Kävimme säädöksemme läpi ja katsoimme, onko meillä Suomessa Lontoon tornitalon tyyppisiä rakennuksia. Totesimme että ei ole, sanoo sisäministeriön pelastustoimen valmiusjohtaja Janne Koivukoski STT:lle.

Yleisradioyhtiö SVT:n mukaan Lontoon tornitalon eristemateriaalia on käytetty kymmenissä tuhansissa rakennuksissa Ruotsissa.

Solumuovieristeet ovat olleet osasyynä ainakin kymmeneen suurpaloon Ruotsissa, kertoo yleisradioyhtiö SVT (siirryt toiseen palveluun).

SPEK: julkisivumateriaalien testaaminen jäänyt heitteille

Suomessa palavia pinta- ja eristemateriaaleja ei saa käyttää yli kahdeksankerroksisten asuinrakennusten ulkoseinissä.

Ympäristöministeriö vastaa Suomessa rakennusmateriaalien turvallisuudesta sekä niiden paloluokituksesta.

Jatkossa korkeissa rakennuksissa palavat eristeet eivät ole enää mahdollisia.

yli-insinööri Jorma Jantunen, ympäristöministeriö

Yli-insinööri Jorma Jantunen kertoo Ylelle, että nykyvaatimusten mukaan muovieristeiden käyttämiselle lisälämmöneristeinä on hyvin tiukat vaatimukset.

– Tällä hetkellä niitä ei ole suoraan kielletty, mutta jos niitä käytetään, niiden täytyy olla todella hyvin suojattuja, Jantunen lisää.

Rakennusten rakenteellisen paloturvallisuuden parissa työskentelevä Jantunen kertoo, että ensi vuonna säädökset tiukkenevat entisestään.

– Palavat eristeet eivät enää ole korkeissa rakennuksissa mahdollisia.

STT:lle turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä kertoo, että puuttuvat EU-standardit aiheuttavat ison paloturvallisuusongelman.

Leinon mukaan nykyisin paloturvallisuustesteissä jäljitellään huoneistopaloa, mutta julkisivumateriaalien testaaminen on jäänyt heitteille.

– Selvitysteni mukaan tämä Englannissa käytetty rakennusmateriaali oli päässyt parhaaseen paloturvallisuusluokkaan. Palotestit eivät tunnista tällaista pintaelementtimallia, jossa pinnassa on alumiinia ja välissä palavaa materiaalia, Leino harmittelee.