yle.fi-etusivu

Etelään johtavat tiet ruuhkaisia

Ajonopeudet ovat pudonneet alhaisimmillaan pariin kymmeneen kilometriin tunnissa.

Kotimaa
Juhannuksen paluuliikennettä 4-tiellä Vantaalla sunnuntaina  25. kesäkuuta.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Juhannuksen viettäjät alkoivat palailla etelän kaupunkeja kohden sunnuntaina iltapäivällä. Paluuliikenne teillä on paikoin jonoutunut ja ajonopeudet hidastuneet huomattavasti, kerrotaan Tampereen tieliikennekeskuksesta.

– Liikenne on hidastunut muun muassa kolmostiellä Tampereen ja Pirkkalan kohdalla sekä ysitiellä Orivedeltä Tampereen suuntaan, kertoo liikennepäivystäjä Leena Peltonen.

– Nopeudet ovat olleet ruuhkaisimmilla osuuksilla alhaisimmillaan parinkymmentä kilometriä tunnissa. Lahdesta etelään Renkomäen kohdalla ajetaan tällä hetkellä viittäkymppiä, kertoi Peltonen tilanteesta klo 17 aikaan.

– Hollolassa 24-tiellä sattui lisäksi kello 16 jälkeen ketjukolari, joka hidasti liikennettä toisen ajokaistan ollessa suljettuna.

Paluuliikenteen uskotaan rauhoittuvan kello 22:een mennessä.