Kaikki talviolympialaisista!

Eteläsavolaiset OP:t yrittävät yhdistymistä uudelleen

Tällä kertaa yhdistymissuunnitelmissa on mukana viisi pankkia. Toukokuussa yhdistymisestä jäivät pois Kerimäen ja Rantasalmen Osuuspankit.

osuuspankit
Osuuspankin logo.
Kimmo Hiltunen / Yle

Etelä-Savossa Haukivuoren, Heinäveden, Hirvensalmen, Sulkavan ja Suur-Savon Osuuspankit suunnittelevat yhdistymistä OP Suur-Savoksi. Pankkien mukaan yhdistymisen tavoitteena on turvata asiakaspalvelu myös digitalisoituvassa toimintaympäristössä.

Osuuspankit yrittivät fuusiota edellisen kerran keväällä, mutta tuolloin Kerimäen ja Rantasalmen Osuuspankit jäivät edustajiston ja osuuskuntakokouksen äänestyksellä pois yhdistymissuunnitelmasta.

OP Haukivuoren hallituksen puheenjohtaja Markku Janhunen perustelee yhdistymistä muun muassa pankkipalvelujen säilyttämisellä haja-asutusalueella.

Lopullinen päätös viiden pankin yhdistymisestä tehdään 20. syyskuuta jokaisen pankin osuuskuntakokouksissa ja edustajistoissa.