1. yle.fi
  2. Uutiset

Pohjanmaalla halutaan kalastajille lupa ampua merimetsoja – maakuntaliitto ehdottaa lainmuutosta

Pohjanmaan liitto toivoo eduskunnalta pikaisia toimenpiteitä merimetsojen aiheuttamien haittojen pienentämiseksi.

Merimetsojen hävittäminen
Merimetson poikasia pesässä.
Jarkko Heikkinen / Yle

Pohjanmaan rannikolla alkaa mitta täyttyä merimetsojen takia. Pohjanmaan maakuntahallitus aikoo lähettää eduskunnalle kirjelmän, jossa esitetään luonnonsuojelulain muuttamista.

Pohjanmaalla sorvattu ehdotus lainmuutokseksi antaisi esimerkiksi kalastajalle oikeuden häiritä ja tappaa ampumalla merimetsoja lähellä pyydyksiä ja erityisillä ongelma-alueilla, joissa merimetsoyhdyskunnat aiheuttavat erityisen paljon vahinkoa kalakannalle.

– Tässä on kysymys lain tulkinnan muuttamisesta, sanoo Pohjanmaan maakuntajohtaja Kaj Suomela.

Merimetso on rauhoitettu, mutta kantaa voidaan harventaa poikkeusluvalla. Kaj Suomelan mukaan lakia pitäisi muuttaa niin, että haittoja päästäisiin ehkäisemään ennalta.

– Ongelmana nykyisessä käytännössä on, että se toimii jälkikäteisesti, koska se perustuu vahingon osoittamiseen. Maakuntahallitus pitää parempana, että merimetson suojelusta voitaisiin poiketa ennakoivasti, jos on olemassa vakavan vahingon uhka.

Suomelan mukaan merimetsojen aiheuttamat haitat pitkin rannikkoa ovat ilmeisiä ja silmin nähtävissä, vaikka esimerkiksi merimetsojen vaikutusta kalakantoihin on vaikea osoittaa.

Suomela sanoo, että lähtökohtana maakuntahallituksen esityksessä on se, että merimetsokanta pidettäisiin pysyvästi sen kokoisena, että se ei aiheuta liikaa haittaa.

Lue seuraavaksi