Sotilaat, poliisit ja palomiehet pukenut Valtion Pukutehdas puretaan Hämeenlinnassa

Pala varhaishistoriaa häipyy Hämeenlinnasta, kun Valtion pukutehtaan heikkokuntoiseksi päässyt rakennus puretaan. Parhaimmillaan tehtaalla oli töissä lähes 350 ihmistä.

rakennukset
purettava talo
Valtion pukutehtaan purku on aloitettu sisäseinistä.Antti Ruonaniemi / Yle

Vaikka Valtion pukutehdas tunnetaan viranomaisvaatteistaan, oli laitos 1960-luvun alussa myös vauvojen vaatettaja. Tehtaan ullakolla valmistettiin vauvavarusteita äitiyspakkauksiin.

Ensimmäisenä vuotena tehdas teki lähes 435 000 kappaletta erilaisia vauvan varusteita noin 30 000 äitiysavustuspakkaukseen

Tehtaan merkittävintä tuotantoa oli puolustusvoimien henkilökunnan lisäksi varustaa virkapukua käyttävien valtion laitosten työntekijät. Asiakkaana olivat muun muassa poliisi, merenkulkuhallitus, tulli, palokuntalaitos ja Valtion rautatiet sekä Helsingin kaupungin liikennelaitos ja sairaaloita.

Uusi aika toi vapaa-ajan vaatteet, kilpailun ja konkurssin

Valtion pukutehdas tuotti useita satoja erilaisia tuotteita, esimerkiksi virkapukuja, päähineitä, päällystakkeja ja virka- ja arvomerkkejä. Lisäksi tehtaalla tehtiin esimerkiksi sairaalatekstiilejä ja aiemmin mainittuja lastenvaatteita äitiyspakkauksiin. Lähes kaikki valmistettiin tilausten perusteella.

Vuodesta 1995 valtion vaate- ja varustetilaukset perustuivat kilpailutukseen ja tuolloin VPU Pukutehdas Oy:ksi Valtion pukutehdasmuutettu yhtiö joutui koville. Kilpailijat veivät tilauksia ja VPU pyrki parantamaan tilannetta keskittymällä vapaa-ajan vaatteiden valmistukseen.

Sekään ei auttanut. VPU ajautui konkurssiin vuonna 2005, henkilökunta oli irtisanottu jo edellisenä vuonna.

Nyt myös VPU –rakennuksen taru loppuu. Syksyllä 63-vuotiaasta rakennuksesta on jäljellä vain valokuvat ja muistot.

Jutun lähteenä on käytetty Markus Mannisen ja Sari Schulmanin kirjoittamaa Valtion Pukutehtaan rakennushistoriaselvitystä vuodelta 2013.