Rovaniemeläisten kulttuurinuorten kesäpesti on laulua ja soittoa

Kaupunki palkkasi nuoria musisoimaan vanhuksille.

kesätyö
Hellin Ylipahkala
Hellin Ylipahkala harmittelee, ettei enää pysty tekemään käsitöitä. Nuorten musisointi sen sijaan ilahduttaa satavuotiasta.Annu Passoja / Yle

"Metsäkukkia" löytää kiitollisen yleisön Näsmäntien hoivaosastolla, jossa 16-vuotias Valtteri Laiho soittaa työkseen poikkihuilua. Laihon työnkuvaan kaupungin palkkaamana kulttuurinuorena kuuluu myös laulu, kortin peluu, juttelu ja lehtien lukeminen vanhusten kanssa. Kesätyökaverina ovat samanikäiset Angelica Ylikulppi ja Jenny Mulenga, jotka arvelivat päätyvänsä puistohommiin tai kirjaston hyllyjä järjestämään kesätyöhakemuksen lähettäessään.

– Aluksi vähän jännitti, koska ajattelin että en ole kovin sosiaalinen. Tarvitsin pienen töytäisyn ja nyt kun tunnen ihmisiä, on helpompi mennä juttelemaan, Mulenga kertoo menneistä viikoista vanhusten kanssa.

Kolmikko jalkautuu välillä huoneisiin virkistämään vanhuksia ja välillä musisoi aulassa.

– Kun me tulimme tänne, emme tunteneet toisiamme ollenkaan. Aloimme jo ensimmäisenä päivänä harjoitella yhdessä ja aika pian löytyi se yhteinen sävel, Laiho kuvailee. Hoivakodin aulassa esitetty "Täällä Pohjantähden alla" kertoo sävelen löytyneen.

Jenny Mulenga, Valtteri Laiho ja Angelica Ylikulppi
Jenny Mulenga, Valtteri Laiho ja Angelica Ylikulppi kertoivat kaupungin kesätyöhakemuksessa musiikkiharrastuksestaan ja tulivat valituiksi kulttuurinuorten pestiin.Annu Passoja / Yle

– Hyvin mielelläni tulisin tänne aina kun pääsisin, ne laulaa niin nätisti. Tämä on oikein sellainen kohokohta, hymyilee 100-vuotias Hellin Isopahkala. Hän kertoo soiton soineen aikoinaan myös omassa kodissa, kun lapset soittivat viulua.

Rovaniemen kaupunki palkkasi musisoivia nuoria nyt neljättä kesää. Pesti kestää kuukauden. Näsmäntien hoivaosasto 2:n osastonhoitaja Petra Laitinen sanoo, että musiikki on aina tervetullutta taloon, josta ei enää lähdetä muualle kulttuurin ääreen.

– Se voi herättää paljon tunnemuistoja niistä ajoista, jolloin vielä käytiin tanssimassa. Sillä on kaiken kaikkiaan hyvin positiivinen vaikutus.

Laulujen sanat palautuvat vaivatta mieleen niillekin muistisairaille vanhuksille, jotka eivät enää paljoa muuta muista. "Juokse sinä humma" on suosikkilauluja, jonka moni vanhus laulaa nuorten mukana.