Hausjärveltä löytyi metsähauta – KRP kaipaa tietoa mahdollisesti sisällissodassa kuolleista

Yleisövihjeen perusteella Hausjärven Hikiältä löytyi hautakumpare, joka kätki sisäänsä neljän ihmisen haudan.

poliisitutkinta
sammalpäällysteinen hautakumpu
Keskusrikospoliisi

Keskusrikospoliisi on löytänyt Hausjärven Hikiältä haudan, johon on haudattu neljä ihmistä. Löytö tehtiin niin sanottujen Hausjärven hiekkakuoppasurmien tutkinnan yhteydessä saadun yleisövihjeen perusteella.

Vihjeen mukaan muutaman kilometrin päässä vuonna 1991 murhatun Tuula Lukkarisen ruumiin löytöpaikasta on ollut ainakin vuosituhannen vaihteessa hautakumpu.

hautalöytö
Luututkimuksen mukaan kaikilla vainajilla oli ampumahaavoja.Keskusrikospoliisi

Poliisi löysi noin sata metriä tiestä sivuun selkeästi maasta koholla oleva sammalpäällysteisen kumpareen, jonka toisessa päädyssä oli puinen, valkoiseksi maalattu risti. Paikka on sellainen, ettei sivullisen ole sinne helppo eksyä vahingossa.

Ensimmäinen vainaja löytyi haudasta toukokuussa vajaan puolentoista metrin syvyydestä. Kaikkiaan haudassa oli rinnakkain neljän eri ihmisen jäänteet. Vainajat oli haudattu poliisin mukaan selvästi ennen 1990-lukua.

– Kysymys on selvästi metsähaudasta, joka on ollut siellä vuosikymmeniä, sanoo tutkinnanjohtaja Olli Töyräs keskusrikospoliisista.

Haudasta tehdyt löydöt on siirretty Helsinkiin THL:n oikeuslääkintäyksikköön tarkempia tutkimuksia varten. KRP on tutkinut myös kuolleiden henkilöllisyyttä ja mahdollisia sukulaisia.

– Poliisi haluaa saada näille vainajille nimet, ja ehkä löytää vielä elossa olevia sukulaisia, jotta tarina saisi päätöksen, sanoo Töyräs.

Sisällissodassa punaisten puolella

Poliisi on tutkinut hautalöydöstä paikallisia ihmisiä haastattelemalla, erilaisten dokumenttien avulla ja omin tutkimuksin.

– Olemme käyttäneet ihmisten perimätietoa ja kuulopuheita hyväksi niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi meillä on ollut apuna arkistotietoa. Meillä on pieni aavistus muutaman vainajan henkilöllisyydestä, mutta tarvitsemme siinä vielä lisää vihjeitä, sanoo Olli Töyräs keskusrikospoliisista.

Töyräs sanoo, että poliisi on selvittänyt omien tutkimustensa avulla vainajista perustiedot.

– Meille on selvinnyt esimerkiksi se, että miespuolisten vainajien kuolinhetki on ollut vuoden 1918 kansalaissodan aikaan, sanoo rikoskomisario Olli Töyräs.

Poliisin mukaan haudalla on aina ollut risti ja sinne on viety myös kukkia vielä kymmenkunta vuotta sitten.

– Joku on selvästi nähnyt asiakseen muistaa näitä henkilöitä, ja poliisi onkin kiinnostunut siitä, millainen tarina tähän liittyy, sanoo Töyräs.

KRP on tutkinut myös paikallisia historiateoksia saadakseen selville vainajien henkilöllisyyden. Yhden teoksen mukaan yksi vainajista voisi olla Kurun punakaartin vartiomies, joka oli syömässä eväitään Kurun koulun portilla, kun saksalaiset ampuivat hänet.

Lisäksi haudassa saattaisivat olla Lavinnon kylältä kotoisin olevat nuorukaiset, jotka etsivät ruokapaikkaa lähellä saksalaisten esikuntaa Hikiässä. Perimätiedon mukaan saksalaiset ampuivat nuorukaiset kiinnioton ja heikosti sujuneen kuulustelun päätteeksi.

Todennäköisesti saksalaisten luoteihin

Poliisi kertoo, ettei vainajia ole pystytty yksilöimään tarvittavalla tarkkuudella Suomen Sotasurmat 1914–1922 -tietokannasta, jossa on kaikkiaan liki 40 000 henkilön nimet.

karttapaikka
Löydetty metsähauta sijaitsee Hausjärven kunnassa, Hikiän ja Kurun välillä.Keskusrikospoliisi

Lavinnon kylästä kotoisin olleiden nuorukaisten henkilöllisyydestä on kuitenkin historiatietojen ja luututkimusten perusteella saatu tietoa jonkin verran.

Nuorin vainajista on ollut kuollessaan noin 13–16-vuotias ja toisiksi vanhin noin 16–21-vuotias. Kolmas on ollut noin 20–30-vuotias ja neljäs noin 30–40-vuotias. Heidän epäillään kuolleen 21.4.–22.4.1918 välisenä aikana, koska tuolloin Saksan Itämeren Divisioona valtasi Hyvinkään ja Riihimäen.

– Ilmeisesti kysymyksessä on saksalaisten teloittamista paikallisista miehistä, sanoo Töyräs.

Miehet ovat kuolleet todennäköisesti Hikiässä. Luututkimuksen perusteella tiedetään, että kaikilla vainajilla on ampumavammoja.

– Teloituksen syy on vielä auki, sano Olli Töyräs.

Poliisi kaipaa vihjeitä

Keskusrikospoliisi kaipaa nyt yleisön tietoja haudassa olleista vainajista. Etenkin niitä, jotka ovat vierailleet metsähaudalla, pyydetään olemaan yhteydessä poliisiin sähköpostilla.

– Keitä nämä miehet ovat olleet, mistä he ovat kotoisin ja mikä on heidän nimensä. Poliisilla on tarkoitus löytää näille vainajille myös mahdollisesti sukulaisia, sanoo Olli Töyräs keskusrikospoliisista.

Vihjeet voi lähettää osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).

– Halusimme tehdä tutkinnan loppuun, koska on tärkeää, että vainajat saavat nimen ja mahdolliset omaiset löytyvät. Nyt ehkä yksi tarina saa päätöksensä, sanoo tutkinnanjohtaja Olli Töyräs.

Juttua on muokattu klo 10.39, lisätty tutkinnanjohtajan kommentit.