Suomalaisyritysten luottamus talouteen karttui kaikilla aloilla

Esimerkiksi teollisuudessa luottamus on nyt tuntuvasti vankempaa kuin pitkän aikavälin keskiarvo.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK)
Hitsari työssään.
Teollisuustuotannon uumoillaan kasvavan kesän aikana.Niko Mannonen / Yle

Luottamus talouteen on kasvanut suomalaisissa yrityksissä kesäkuussa. Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattorit parantuivat kaikilla päätoimialoilla: teollisuudessa, rakentamisessa, palvelurityksissä ja vähittäiskaupassa.

Esimerkiksi teollisuuden luottamusindikaattori nousi toukokuusta yhdellä pisteellä kahdeksasta yhdeksään. Luottamus on nyt huomattavasti vahvempaa kuin pitkän aikavälin keskiarvoinen saldoluku, joka on yksi. Teollisuustuotannon uumoillaan kasvavan kesän aikana.

Myös palveluyritysten talousluottamus on vahvaa. EK:n mukaan alan suhdannearviot jäävät vain hieman vuoden 2006 huippulukujen alle. Nyt alan luottamusindikaattorin saldoluku oli 26. Pitkän aikavälin keskiarvo on 13.

*Lue myös: *

Nordea nosti reippaasti ennustettaan – "Suomen talous kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia"

VM tuplasi talouden kasvuennusteen 2,4 prosenttiin