Pilkkikelit ohi viimein myös Kilpisjärvellä – viimeisetkin jäät sulavat lähipäivinä

Kilpisjärvessä mitattiin vielä kesäkuun 10. päivänä ennätyspaksu 67 sentin jää.

Kilpisjärvi
Kesäpäivä Kilpisjärvellä
Kilpisjärvi juhannuksena 2015.Katri Niskanen, Kilpisjärvi

Enontekiön Kilpisjärvellä on päässyt avantoon ja pilkille vielä kesäkuun alussa.

– Joku ajoi moottorikelkalla vielä kesäkuun kahdeksantena vai oliko se kymmenentenä päivänä. Hurjalta se näytti, mutta kyllä hän rantaan palasi, kertoo asiakasneuvoja Suvi Mansikkasalo Kilpisjärven luontokeskuksesta.

Viime viikolla Suomen ympäristökeskus muistutti, ettei heikoille jäille voi enää mennä. Nyt jäätä on enää järven pohjoispäässä.

– Ala-Kilpisjärvi on jo kokonaan sula. Järven pohjoispäässä jäätä on painunut kohti Kolttalahtea. Ei mene kauaakaan niin se siitä katoaa. Luulen, että loppuviikolla jää on hävinnyt, ainakin melkein kokonaan, Mansikkasalo arvioi silmämääräisesti.

Ennätysmyöhässä

Kesäkuun 10. päivänä Kilpisjärven jään paksuudeksi mitattiin 67 senttiä, mikä on kesäkuun kaikkien aikojen ennätys. Yleensä jäät sulavat Kilpisjärvestä kokonaan juhannukseen mennessä. Viime vuonna järvi lainehti poikkeuksellisesti vapaana jo kesäkuun alussa.

Kylmä kevät viivästytti jäiden sulamista Lapin järvissä noin viikolla, arvioi Suomen ympäristökeskus. Jäät lähtivät Lapin järvistä pääosin kesäkuun alussa.

Saana-tunturin juurella sijaitsevan Kilpisjärven pinta on lähes 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Loka-marraskuun vaihteessa se alkaa taas jäätyä. Juhannuksena Kilpisjärvellä hiihdettiin perinteiset juhannushiihdot, ladulla tosin oli mittaa enää vain 180 metriä.