Guns N' Roses samalle lavalle esikuvansa kanssa – Michael Monroe: "Olen Slashin kanssa fiilistellyt"

Hanoi Rocks oli musiikillinen innoittaja ja esikuva amerikkalaisbändille. Lauantaina Hämeenlinnassa tapahtuvaa jälleennäkemistä on odotettu kauan.

musiikki
Michael Monroe poseeraa kameralle Hanoi Rocks -näyttelyssä Logomossa.
Kalle Mäkelä / Yle

Jos Hanoi Rocksia ei olisi ollut, olisi voinut olla syntymättä myös Guns N' Roses. Yhdysvaltalaisbändi on avoimesti lehtihaastatteluissa kiitellyt suomalaisbändin vaikutusta (siirryt toiseen palveluun) ja esikuvana olemista uransa varrella.

Tänä lauantaina samalle lavalle nousevat sekä Guns N' Roses sekä hetkeä aikaisemmin lämmittelijänä Hanoi Rocksin laulajana maineeseen noussut Michael Monroe.

Hämeenlinnaan odotetaan 55 000 ihmistä. Mies on tulevasta jättikeikasta innoissaan.

– Onhan se loistavaa, että jengiä on paikalla niin paljon. Siitä tulee varmasti ihan spesiaali-ilta, hän sanoo.

Jälleennäkemistä lavan takana odotetaan kovasti.

– Olen Slashin kanssa fiilistellyt, että on hieno nähdä. Mitään tarkkoja yhteissuunitelmia ei olla tehty.

Yhteisten suunnitelmien puute on tässä tapauksessa vain hyvä asia. Jos jotain Kantolan tapahtumapuiston lavalla tapahtuu, se tapahtuu hetken mielijohteesta, spontaanisti.

– En odota mitään muuta kuin sitä, että tulee hieno päivä ja hieno show, sanoo Monroe.

Musiikillinen esikuva

Michael Monroe on seurannut yhtyeen taivalta tyytyväisenä sen alkutaipaleelta alkaen. Hän tiesi, että Hanoi Rocks oli monen bändin esikuva.

– Oli paljon bändejä, jotka ei sitä juttua ihan tajunneet. Keskityttiin isoon tukkaan ja näyttävän meikkiin.

Michael Monroe sanoo, että Guns N' Roses otti Hanoi Rocksista vaikutteita oikealla tavalla keskittymällä siihen olennaiseen. Musiikkiin.

– Olen tosi iloinen, että Guns N' Roses on kasvanut niin isoksi kuin mitä se nyt on. Olen tyytyväisenä lukenut jutuista, että he ovat avoimesti kertoneet, että ovat ottaneet vaikutteita Hanoi Rocksista.

Kova rokkibändi, ainutlaatuinen show ja omaa luokkaansa koko bändi. Ei ole toista samanlaista bändiä.

– Kun Slash on taas messissä, niin olen siitä ihan erityisen innoissani.

Kolmekymmentä vuotta musiikkia

Michael Monroe juhlii tänä vuonna itse 30-vuotista soolouraansa. Kesäkuun alussa julkaistiin juhla-albumi. Mies on kokoelmasta ylpeä.

– Siinä on kuusi ennen julkaisematonta kappaletta. Levy on kokonaisuutena hyvä läpileikkaus koko urasta, sanoo Monroe.

Helsingin Kulttuuritalolla on 20. lokakuuta juhlakonsertti.

Michael Monroe sanoo, että ura on ollut pitkä ja antoisa, muttei kuitenkaan aina helppo.

– Jääräpäisesti olen mennyt omaan suuntaani omin ehdoin ja pitänyt periaatteistani kiinni. Olen todella tyytyväinen uraani ja elämääni.

Mies on saanut levystään hyvää palautetta.

– Koko ajan yritän parantaa sitä mitä teen, ja kun sitten saa palautetta että on onnistunut siinä, niin mikään ei sen parempaa olekaan.