Kaikki talviolympialaisista!

Tutkija: Unohdettuja metsähautoja voi olla kymmeniä – moni suri sisällissodassa kaatuneita rakkaitaan salaa

Varsinkin häviäjien puolella omaisten suru jäi helposti pienen piirin tietoon. Esimerkiksi Hausjärveltä löytyneelle punaisten metsähaudalle joku toi kukkia 70 vuoden ajan.

Suomen sisällissota
Hautaristi.
Hausjärven metsähauta kätki sisäänsä neljän nuoren miehen jäänteet.Petri Lassheikki / Yle

Hausjärveläinen Olli Pihlflyckt sai keväällä kotiinsa odottamattomia vieraita. Keskusrikospoliisi tuli kyselemään, mitä hän tiesi maillaan olevasta valkoisesta rististä ja hautakumpareesta.

Poliisi kuitenkin tiesi luultavasti siinä vaiheessa enemmän kuin maanomistajana puhuteltu Pihlflyckt.

– Yllättävää siinä oli se, se että poliisi oli jo kaivanut metsähaudan auki.

Poliisi teki rikostutkimuksia alueella toiseen tapaukseen liittyen. Silloin tarina metsähaudasta saavutti heidänkin korvansa. Hautakummun ja valkoisen ristin nähtyään tutkinnanjohtaja päätti avata haudan.

Sieltä paljastui neljän nuoren miehen jäänteet.

– Miehet ovat kuolleet teloittamalla sisällissodan aikana, todennäköisesti saksalaisten luodeista, sanoo tutkinnanjohtaja Olli Töyräs keskusrikospoliisista.

Historiantutkija Tuomas Hoppu sanoo samanlaisia unohdettuja, sisällissodan aikaisia metsähautoja olevan eteläsuomalaisissa metsissä vielä lisää.

– Veikkaisin, että parikymmentä tällaista metsähautaa on Etelä-Suomessa, tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Monista tällaisista pienistä haudoista vainajat siirrettiin hautausmaille 1940-luvulla, Hoppu sanoo.

Hautojen paikoista on vaiettu tietoisesti

Metsähauta on ollut paikallisten asukkaiden tiedossa aina. Se sijaitsee satakunta metriä tiestä sivuun kangasmetsässä, pienen metsätien varressa.

– On ollut ihmisten tiedossa, että tähän on vuonna 1918 haudattu punaisten puolella taistelleita nuoria miehiä, jotka saksalaiset ovat ampuneet, sanoo Olli Pihlflyckt.

Sosiologian dosentti Sari Näre ei ole yllättynyt, että sisällissodan aikaisesta punaisten hautapaikasta on yleisesti vaiettu. Sisällissodan jälkeen osapuolten kokemuksiin suhtauduttiin eri tavoin.

– Punaisten julkista muistamista yritettiin sysätä syrjään. Monet olivat menettäneet kansalaisluottamuksensa, ja erityisesti kommunistiseksi katsottua toimintaa syynättiin tarkkaan. Tieto jäi perheisiin, eikä sitä kauhean suurelle yleisölle kuulutettu, sanoo Sari Näre.

Metsähautalöydöstä kertoi tiistaina ensimmäisenä Aamuposti (siirryt toiseen palveluun). Myös keskusrikospoliisi julkaisi samana aamuna tiedotteen, jonka tarkoituksena oli saada löydölle huomiota.

Hautaristi.
Risti on tuotu haudalle maaomistajan arvion mukaan 1990-luvulla.Petri Lassheikki / Yle

– Meillä on tarkoitus löytää näille ihmisille henkilöllisyys ja kenties myös sukulaisia ja omaisia, jotta nämä mahdolliset suvussa kulkevat tarinat saisivat päätöksen, sanoo rikoskomisario ja tutkinnanjohtaja Olli Töyräs keskusrikospoliisista.

Esimerkiksi Hauholla on yhä lukuisia hautakumpuja, joiden olemassaolo kyllä tiedetään, mutta tarkkaa sijaintia ei. Hauholainen paikallishistorian harrastaja Jouni Lehtonen sanoo, että vuonna 1982 seurakunta, hauhon työväenyhdistys sekä Entiset Punakaartilaiset ry. kartoittivat kunnan hautakummut. Osa haudoista löytyi ihmisten puheiden perusteella, osa tiedettiin jo etukäteen.

– 42 vainajaa siirrettiin Vihniön toverihautaan Hauhon kirkonkylään. Mutta jäihän niitä kumpuja paljon edelleenkin, sanoo Lehtonen.

Henkilöllisyys jo haudatessa tuntematon

Poliisi tekee nyt haudasta löydetyille vainajille lääketieteellisiä tutkimuksia ja DNA-selvityksiä. Arkistoja ja historiankirjoja käydään läpi.

Lisäksi poliisi haastattelee paikallisia ihmisiä ja toivoo, että mediajulkisuuden myötä sana kiirisi myös laajemmalle, ja ihmiset ottaisivat yhteyttä kertoakseen tiedoistaan.

Tehtävä ei ole helppo.

Historiantutkija Tuomas Hoppu sanoo, että vainajien henkilöllisyyden selvittäminen sata vuotta kuoleman jälkeen on erittäin vaikea tehtävä.

Huhupuheiden luotettavuus on nyt jo aika heikkoa.

Tuomas Hoppu

– Vainajien henkilöllisyys saattoi olla tuntematon jo hautaushetkellä. Vaikka tänä päivänä tiedetään, missä punaisia sai surmansa vuoden 1918 taisteluissa, on erittäin vaikeaa sijoittaa heitä yhteen tiettyyn hautaan.

Metsähautojen vainajien henkilöllisyyden selvittämisen suurin este on aika.

– Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten olisi ollut mahdollista saada luotettavampaa tietoa tällaisista tapauksista. Huhupuheiden luotettavuus on nyt jo aika heikkoa, sanoo Hoppu.

Selvitystyössä tärkeä apu ovat nyt arkistot. Niitä on ympäri Etelä-Suomea. Työväenarkistoissa, Tampereen yliopiston kansanperinteen arkistot ja pienemmät yksittäiset arkistot voivat saattaa tutkijoita eteenpäin.

– Esimerkiksi Riihimäellä on ollut tällainen hautatoimikunta, jonka pöytäkirja-arkistoista voisi päästä vielä jäljille, sanoo Hoppu.

Kaksi teoriaa siitä, kuka kukat on tuonut

Joku tai jotkut muistivat vielä 1990-luvulla Hausjärven Hikiän kylän metsähaudassa makaavia vainajia kukilla. Poliisi kertoo, että paikalla on nähty silloin autoja. Eikä valkoinen puuristikään ihan itsestään hautakummulle ole tullut.

Joku tiesi vainajista enemmän. Pariinkymmeneen vuoteen kukkia ei enää ole tuotu, eikä maanomistaja Olli Pihlflycktään koskaan tavoittanut maillaan vierailevia.

– Kylällä on arveltu, että nämä nuoret miehet olisivat olleet kotoisin Hausjärveltä, Ryttylästä tai Turkhaudankylästä. Haudattujen henkilöllisyyttä ei ole vain sen kummemmin tullut koskaan selvitettyä.

Surusta tuli jollain tavalla kunniatonta, ja se piti tehdä salaa.

Sari Näre

Sosiologian dosentti Sari Näre sanoo, että salaa pystytetty muistomerkki saattoi tarjota omaiselle ja suvulle konkreettisen paikan käydä läpi surua. Kun punaisten puolelle kuuluneiden vainajien kuolemaan ei liittynyt sodan voittaja-osapuolen nauttimaa kunniaa, hävisi myös omaisilta alusta ja yleinen hyväksyntä surulle.

– Surusta tuli jollain tavalla kunniatonta. Piti surra salaa. Voittajapuoli valkoiset saattoivat paljon julkisemmin muistella uhreja. Punaisten kohdalla tieto jäi perheisiin ja suru surtiin perheissä, sanoo Sari Näre.

Paikallisen työyhdistyksen aktiivit ovat vaalineet tätä vuoden 1918 punaisten hautaa.

Tuomas Hoppu

Historiantutkija Tuomas Hoppu tarjoaa myös toisenlaisen selityksen.

– Todennäköisempänä pidän sitä, että paikallisen työyhdistyksen aktiivit ovat vaalineet tätä vuoden 1918 punaisten hautaa. Sitä on jonkin verran tehty näissä tapauksissa.

Hauholla näille sisällissodan muistomerkeille on järjestetty retkiä jo kymmenen vuoden ajan. Retkiä järjestävä Jouni Lehtonen kertoo miehestä, joka on osallistunut hautaretkille usein. Miehen täti oli Valkeakosken naiskaartissa, josta osa teloitettiin valkoisten toimesta Mustilan kylässä Siikaisten suon reunaan.

– Hän tuo joka kerta kynttilän haudalle. Kyllä nämä asiat vielä kiinnostavat, sanoo Lehtonen.