Pieksämäen iso vesivuoto tyrehtyi yllättäen – "Etsimme tietoa, mihin vesi meni"

Pieksämäellä vettä voi käyttää jälleen normaalisti.

Pieksämäki
Ihminen valuttaa vettä hanasta.
Veli-Pekka Hämäläinen / Yle

Pieksämäellä melko iso vesivuoto on tyrehtynyt yllättäen. Pieksämäen vedestä kerrotaan, että vesijohtovuodoksi epäilty vuoto päättyi keskiviikkona kello 10 aikoihin.

Tiistai-iltana kello 19 aikaan alkanut vuoto ehti arvioiden mukaan kuluttaa vettä noin vesitornin verran ja tahti oli 30–50 kuutiota vettä tunnissa.

– Etsimme tietoa, mihin vesi meni, verkostopäällikkö Ari Haikarainen sanoo.

Suuren vedenkulutuksen saattoi Haikaraisen mukaan aiheuttaa esimerkiksi suuren teollisuuskiinteistön putkirikko tai joku käytti kerralla suuren määrän vettä.

– Omakotitalon putkesta ei voi mennä tällaista vesimäärää.

Vesitorni täyttyi jälleen

Jos vuodon syytä ei olisi löytynyt, olisi vesitorni Haikaraisen arvion mukaan tyhjentynyt huomisaamuun mennessä. Tilanne on kuitenkin korjaantunut ja sekä vesitorni että alavesialtaat saadaan jälleen täyteen.

Pieksämäen vesi pyysi pieksämäkeläisiä välttämään turhaa vedenkulutusta, mutta nyt vettä voi käyttää jälleen normaalisti.

Haikarainen muistelee vastaavan salaperäisen suuren vesivuodon tapahtuneen kerran aiemmin.

– Ei ole tänäkään päivänä selvinnyt, mihin se vesi meni.