1. yle.fi
  2. Uutiset

Kemin uudet katusunnitelmat tulivat nähtäville: Rantabulevardia pidennetään – keskustaan liikennettä ohjaava saareke

Kemin katuverkkoon suunnitellaan uudistuksia, joiden merkittävin muutoskohde on rantabulevardi.

kaupunkisuunnittelu
Kuvankaappaus Googlen karttapohjasta.
Kuvankaappaus Googlen karttapohjasta.

Kemin keskustan uudet katusuunnitelmat ovat tulleet nähtäviksi keskiviikkona (siirryt toiseen palveluun). Suunnitelmien mukaan Luulajankadun rantabulevardia jatkettaisiin rannanmyötäisesti siten, että katu jatkuu leirintäalueen ja Lumilinnan ohi Mansikkanokankadulle asti. Ajoratojen lisäksi kadun molemmin puolin tulisivat kevyen liikenteen väylät. Bulevardin reunaan tulisi myös pysäköintipaikkoja sekä istutuksia.

Lisäksi Meripuistokadun ja Kirkkopuistokadun risteykseen on suunnitteilla liikenneympyrän tapainen saareke, joka mahdollistaisi turvallisen siirtymisen puistokadulta toiselle. Saarekkeen keskelle tulisi kulkuväylä, joka yhdistettäisiin puistokatuihin suojateillä.

Muutoksilla on tarkoitus lisätä liikenneturvallisuutta sekä sujuvoittaa Lumilinnalle suuntautuvaa liikennettä.

Aikaisintaan suunnitelmia voitaisiin alkaa toteuttaa ensi vuonna. Kaupungin luottamushenkilöt päättävät myöhemmin suunnitelman hyväksymisestä ja siitä, minkä vuoden budjettiin suunnitelma mahdutetaan.

Lue seuraavaksi