Vesimysteeri jatkuu Pieksämäellä – vesitorni tyhjenee ilman näkyvää syytä

Tiistaina alkaneen ongelman seurauksena vettä on kadonnut jo kaksi vesitornillista. Poikkeuksellisen suuren vedenkulutuksen syy ei ole edelleenkään selvillä.

Kotimaa
Pieksämäen vesitornista voi ihailla maisemia pitkälle.YLE / Mika Aro

Pieksämäen vanhan kaupungin alueella katoavan vesijohtoveden mysteeri jatkuu. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Pieksämäellä hupeni jo lähes vesitornillinen vesijohtovettä hukkaan ilman näkyvää syytä. Keskiviikkona aamupäivällä veden hupeneminen yllättäen loppui ja vedentuotanto normalisoitui, mutta vedenkulutus kasvoi jälleen illan suussa. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä vettä kului jälleen lähes vesitornillinen.

Torstain aikana vedenkulutus on pienentynyt päivän mittaa, mutta mikäli veden kulutus jälleen kasvaa iltaa kohti, suljetaan osia vesijohtoverkostosta vuodon löytämiseksi.

– Mikäli veden kulutus jälleen kiihtyy me suljetaan teollisuuskylän putkistot ja katsotaan miten se vaikuttaa, kertoo Pieksämäen Veden verkostopäällikkö Ari Haikarainen.

– Yksi vesijohtovuoto me löydettiin, mutta se oli niin sanotusti normaali vuoto, eikä selitä tätä vedenkulutusta, kertoo Haikarainen.

Vuotanutta vettä ei ole löydetty maastosta, viemäreistä, eikä sadevesiviemäreistä. Vedenkulutus on voitu korvata Pieksämäellä kasvattamalla pohjavedenottamoiden tuottoa.

Ylimääräistä vedenkulutusta, kuten nurmikkojen kastelua on syytä välttää, mutta muuten vettä voi Pieksämäen vanhan kaupungin alueella käyttää toistaiseksi normaalisti.