Stockmann myy Herkun S-ryhmälle 27 miljoonalla

Työntekijät siirtyvät S-ryhmän palkkalistoille vanhoina työntekijöinä, jos kauppa toteutuu.

Stockmann
Helsingin Stockmann.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Tavarataloyhtiö Stockmann ja osuuskaupparyhmä S-ryhmä ovat sopineet elintarvikeosasto Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan myymisestä S-ryhmän osuuskaupoille, Stockmann kertoo tiedotteessa. Velaton kauppahinta on 27 miljoonaa euroa.

Stockmann Herkun neljä pääkaupunkiseudun myymälää siirtyvät HOK-Elannolle, Turun liike Turun osuuskaupalle ja Tampereen myymälä Pirkanmaan osuuskaupalle. Henkilöstö eli noin 800 työntekijää siirtyy S-ryhmän palkkalistoille vanhoina työntekijöinä.

Osuuskaupat aloittavat vuokralaisina Stockmannin omistamissa kiinteistöissä.

– Päämäärämme on tehdä Herkuista S-ryhmän lippulaivamyymälöitä, kommentoi SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine tiedotteessa.

Hän arvioi liikkeiden hintojen laskevan.

Stockmann mainitsee jatkavansa itse Herkkujen toimintaa Riiassa ja Tallinnassa, joiden myymälöiden toiminta on kannattavaa.

Stockmann Herkun Suomen liikevaihto ilman Oulun tavarataloa oli viime vuonna 127 miljoonaa euroa. Tulos oli tappiolla 11 miljoonaa.

– Stockmann on päättänyt keskittyä Suomen tavaratalojen omassa toiminnassaan muotiin, kauneuteen ja kodintuotteisiin, kuvailee Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen.

Yhtiö luopui Akateemisesta kirjakaupasta, vaateketju Seppälästä ja tavaratalotoiminnastaan Venäjällä vuonna 2015 ja postimyyntiyritys Hobby Hallista tänä vuonna.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston on hyväksyttävä kauppa. Tiedotteen mukaan kauppa voisi toteutua vuoden lopussa.

*Lue myös: *

Kaupan asiantuntijat: Stockmann voi selvitä ottamalla mallia Ruotsista

Stockmann arvioi liikevaihtonsa jatkavan kutistumista – Tästä kaikesta yhtiö luopui viime vuonna