Arvon tapaaminen herätti minussa rakkauden

Anu Lehtiö oli lapsena allerginen kissoille. Aikuisena hän on antanut kodin kymmenille kissoille ja tekee kaikkensa, ettei kulkukissaongelma räjähtäisi käsiin.

kulkukissat
Anu lehtiö kisa sylissään
Anu LehtiöAnna Wikman / Yle

Anu Lehtiö, 31, ei lapsena saanut omaa kissaa allergiansa vuoksi. Jokunen vuosi sitten Anu päätti uhmata lääkärin ohjeita ja luottaa siedätykseen. Hän hankki itselleen maatilakissa Pekan. Siitä kaikki alkoi.

– Pitihän Pekalle saada kaveri, koska eihän se nyt ole mistään kotoosin, että on vaan yksi kissa.

Simo löytyi muutaman kuukauden päästä löytöeläintalosta. Se oli Anun ensimmäinen visiitti Vaasan kissataloon. Silloin nuori nainen ei vielä tiennyt, mihin oli ryhtymässä.

– Alunperin kävin tekemässä siellä yhden siivousvuoron viikossa, mutta jotenkin yksi asia johti toiseen, ja hetken päästä minulla oli 40 kissaa täällä.

– Vähän niin kuin lähti käsistä.

Kissa
HectorAnu Lehtiö

Anu on vuokrannut hoitokissoilleen oman tilan, vanhan kampaamon, ja silmäilee siellä hellästi uusinta hoidokkiaan. Hector on kovia kokenut kolli, löytökissa, jonka omistajaa etsittiin pitkään, ennen kuin nälkiintynyt ja surkeaan kuntoon päässyt kissa loukutettiin talteen. Anun hoiviin kissa tuli kesän alussa.

Loukuttajien mukaan Hector oli naapuruston kissoja terrorisoinut villikissa. Tämä poika ei ole kyllä sen enempää villi kuin häijykään - vain henkiinjäämisestään taisteleva, ihmisen hylkäämä ja epätoivoinen. - Anu Lehtiön Facebook-päivitys

Kissat tarvitsisivat lain suojaa

Joka vuosi 10 000 kissaa päätyy löytöeläintaloihin. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton SEYn arvion mukaan ainakin saman verran kissoja kuolee luontoon tai lopetetaan ei-toivottuna. SEY on toistuvasti kiinnittänyt huomiota siihen, että kissat työllistävät kohtuuttomasti vapaaehtoisia eläinsuojelijoita.

Kissojen suojelijat ovat toivoneet, että uusi eläinsuojelulaki toisi vihdoin parannusta kissojen asemaan. Kissojen kannalta tärkeimmät lakiuudistukset, kuten pakollinen tunnistusmerkintä, näyttävät kuitenkin jäävän toteutumatta. (siirryt toiseen palveluun)

Kotien etsiminen hylätyille kissoille ja luonnossa villinä elävien kissojen loukuttaminen on ja pysyy vapaaehtoisten vastuulla. Anu Lehtiö sanoo, että tuskin monikaan tajuaa, kuinka isosta ongelmasta on kysymys ja kuinka valtavasti vapaaehtoisten työtä tarvitaan.

– Avuntarve ei ole suuri, se on katastrofaalisen suuri.

Anun silmät kostuvat välillä, kun hän muistelee kohtaamiaan kissoja, kertoo niiden tarinoita. Arvo oli se kissa, joka sinetöi kissanaisen kohtalon. Arvoa oli ammuttu kiduttamistarkoituksessa.

– Se tuli kuivuneena, nälkiintyneenä, rikki revittynä ja surkeana kissapopulaatioalueelta. Menin hakemaan kissaa, mutta toin mukanani enkelin. Arvon tapaaminen herätti minussa rakkauden näitä kaikkia kaltoin kohdeltuja kohtaan.

Muuttokuormista unohtuneet

Anu kertoo vuodattaneensa useammat kyyneleet, kun on joutunut miettimään, mitä kaikkea hänen hoitamansa eläimet ovat saaneet kokea.

– Julminta mitä kissalle voit tehdä, on jättää pärjäämään se yksin. Eläinrääkkäystä on myös se, että kissan hylkää.

Ollaan menossa ensi viikolla lääkäriin, ja Hector pääsee viimein takuistaan eroon. Vatsassa kääntää joka kerta, kun tuota kissan nykykuntoa katsoo. Kulta pieni, kun olisit ansainnut paremman kodin. - Anu Lehtiön Facebook-päivitys

Hectorin historia on hämärän peitossa. Onko se muuttokuormasta "unohtunut" vai jostain muusta syystä jäänyt kodittomaksi, sitä Anu ei tiedä.

– Oletettavasti se on ollut jonkun kissa joskus, mutta en lähetä lämpöisiä terveisiä sille ihmiselle, jos se ihminen on tiennyt, että kissa on tuossa kunnossa.

Anu kertoo, että loukusta kömpinyt otus ei juuri kissaa muistuttanut.

– Koko karmea totuus paljastui vasta eläinlääkärin pöydällä. Hectorin pitkä turkki oli paksuudeltaan noin nelisenttiseksi paakkuuntunut, kivikova laatta, jonka irrottaminen vaati pitkän ja tarkan prosessin.

Hectorin hupapanssari oli neljä senttiä paksu.
Hectorin turkki oli muuttunut paksuksi huopapanssariksi. Anna Wikman / Yle

Jaksamisen rajoilla

Vaasan kissatalon aktiivina Anu Lehtiö tietää, että sadat vapaaehtoiset tekevät Suomessa työtä kissojen auttamiseksi välillä jaksamisenkin rajoilla. Yksistään Vaasan kissataloon tuli viime vuonna yli 200 koditonta kissanpentua ja aikuisia kissojakin liki sata.

– Kissatalolla on aivan sietämätön resurssipula. Aktiiveja tarvittaisiin lisää, kotihoitajia tarvittaisiin lisää, rahaa tarvittaisiin lisää.

Varsinkin tuttipulloruokinnassa olevien pentujen hoitaminen vie paljon aikaa. Anulle keinoemona toimiminen on tuttua puuhaa. Hänellä on ollut yhtä aikaa "tutitettavana" jopa 20 pentua.

Pennut tarvitsevat Anun mukaan emonmaidonkorviketta vähintään neljä kertaa vuorokaudessa ja mielellään useamminkin, kolmen tunnin välein. Alle kolmen viikon ikäiset pennut eivät osaa myöskään pissata itse. Pissattamisen emo hoitaa nuolemalla, ihminen käyttää apuna vanupuikkoa.

Pentujen hoitaminen on työlästä, mutta myös palkitsevaa. Elämään pelastetuille pennuille koti löytyy yleensä melko helposti. Toisin on aikuisten ja varsinkin villiintyneiden aikuisten kissojen kanssa. Kulkukissoista moni päätyy lopetettavaksi.

Maaseudun kissalaumat

Anu Lehtiö asuu maaseudulla Vähässäkyrössä, vaikka kuntaliitoksen myötä kaupunkilainen onkin. Monin paikoin maatalousvaltaisilla alueilla kissaongelma on räjähtämässä käsiin.

– Siinä saatta olla iänkaiken istuvat asenteet, että kissat ei enää hiirestä, jos ne leikataan.

Yksikin leikkaamaton vapaana liikkuva kissa voi olla kissapopulaation alku. Vanhojen maatilarakennusta liepeillä tiedetään elävän kymmenien ja jopa yli sadan villikissan laumoja.

– Voisin tuollaisen loukun viedä mihin tahansa latoon tällä alueella ja luultavasti siellä olisi hetken päästä kissa. Ja pennut jossain lähistöllä. Niitä pieniä pentuja on tippunut tallien välikatoista ja löytynyt aivan käsittämättömistä paikoista, huokaisee Anu.

Laumassa kasvaneiden kissojen pelastaminen on lähes toivoton tehtävä. Anun mukaan suurin osa niistä on niin arkoja tai huonokuntoisia, että ne joudutaan viemään suoraan piikille.

– Mutta kyllähän sekin on parempi vaihtoehto kuin se, että ne joutuvat jäämään sinne ulos.

kissa häkissä
Anna Wikman / Yle

Villikissasta kotikissaksi

Joskus villinkin kissan kesyttäminen onnistuu. Yksi Anun silmäteristä kurkistelee lempipaikastaan kaapin alta. Se on Körmy, villiintyneestä laumasta loukutettu kissa, joka ei Anun hoiviin tullessaan ollut juurikaan ollut ihmisten kanssa tekemisissä.

– Siellä oli vähän iäkkäämpi pienituloinen pariskunta, joka alkoi leveämmän leivän toivossa jalostaa valkoisia kissoja. Toinen pariskunnasta menehtyi ja toinen joutui palvelukotiin ja kissat jäivät yksin. Kun niitä ei ollut leikattu, lauma alkoi kasvaa nopeasti, kertoo Anu.

Kunnan ratkaisu olisi ollut se, että ne tapetaan nälkään.

Anu Lehtiö

Vapaaehtoisille lauman loukuttaminen oli iso urakka. Anu on vihainen vieläkin, kun kertoo kyseisen kunnan terveystarkastajan kirjeestä, jossa hoitoa vaille jääneiden kissojen ruokinta kehotettiin lopettamaan, koska siitä aiheutuu jyrsijäongelma.

– Kunnan ratkaisu olisi ollut se, että ne tapetaan nälkään.

Puolessa vuodessa Körmy on jo onnistunut valloittamaan hoitajansa sydämen - luottamusta on rakennettu pikku hiljaa.

– Nyt se on aivan uskomattoman ihana, ylisosiaalinen, näykkii kättä. Tässä on taas yksi kissa, jonka haluaisin pitää itselläni.

Kissat ja maailman hätä

Anu Lehtiö on aina ollut eläinrakas. Jo lapsena Anu halusi auttaa eläimiä. Anu muistelee hymyillen, miten hän yritti nesteellä elvyttää puolikuollutta harakkaa tai leikkimökissä ruokkia salaa kulkukissaa.

– En itsekään tajunnut kuinka vahvasti kissaihminen olen, ennen kuin otin ensimmäisen kissan. Jos ei järjellä ajattelisi, niin kyllähän minulla olisi kymmenkertainen määrä kissoja.

Tänään koitti se päivä, kun jokin Hectorin katseessa oli muuttunut. Silmistä näki, että se oli päättänyt antaa mulle mahdollisuuden. - Anu Lehtiön Facebook-päivitys

Punkkarikissa Hector otti tänään ison harppauksen kesyyntymisessä, kun tuli PUSKEMAAN aamulla mun jalkaa! - Anu Lehtiön Facebook-päivitys

Hector totuttelee uuteen elämään yhdessä muiden kissojen kanssa.
Hector totuttelee uuteen elämään yhdessä muiden kissojen kanssa.Anna Wikman / Yle

Anu tunnustaa kantavansa hullun kissanaisen geeniä. Asialleen omistautuneen naisen katse ei värähdäkään, kun hän kuulee kysymyksen: Miksi pelastaa kissoja, eikö pitäisi laittaa rahat ihmisten auttamiseen?

– Kyllähän se on taivahan tosi, että maailmassa on paljon pulaa ja hätää tällä hetkellä, miettii Anu.

Hän on kuitenkin tuohtunut siitä, että tämä yksi ja sama kortti vedetään esiin esimerkiksi Vaasassa aina, kun puhutaan kissatalon avustamisesta.

– Sanotaan, että rahat pitää laittaa ihmisten auttamiseen eikä kissoille, mutta mihin se sitten laitetaan. Rakennetaan ökystadioneita ja muuta, sekö on sitten sitä ihmisten auttamista.

Hurmurikissa Hector etsii kotia!

Kissojen auttamisesta on tullut Anulle elämäntapa, josta hän ei luovu. Auttamisen tavat ovat kuitenkin muuttumassa, sillä Anu iloitsee nyt vauvan odotuksesta.

– Olen alkanut jo työstää kirjaa näistä koskettavimmista tapauksista. Kirjoitamisesta tykkään tosi paljon. Siinä vaiheessa kun en konkreettisesti pysty hoitamaan kodittomia kissoja, voin antaa apuni valistamisen kautta.

Anun hartain toive on, että ihmisten asenteet muuttuisivat. Että kissoja alettaisiin arvostaa niin paljon, ettei niitä hylättäisi ja jätettäisi pärjäämään yksin. Ja että kaikki kissat leikattaisiin.

Jatkossa Anu aikoo myös kuvata kissatalolla kissoja ja tehdä niistä mainoksia. Facebook on ollut Anulle korvaamaton apuväline, kun hän on etsinyt kissoilleen uusia koteja.

– Kissaryhmissä olen kuluttanut naamani puhki. Sitä kautta olen suurimmalle osalle näistä kodin saanut - kissoja lähtee täältä ympäri Suomen.

"Hei ystävä pyyhi kyyneleet, aivan turhaan niitä teet..." Mandoliinimies muutti eilen omaan kotiin Kotkaan. Onnellista elämää ja pitkää ikää, Hector. Kunpa yksikään kissa ei enää joutuisi niin paljon kärsimään, kuin sinä ennen loukkuun astelua. - Anu Lehtiön Facebook-päivitys

Onnellinen loppu

Hectorille kävi hyvin, uusi koti löytyi ennen kuin kesä oli ohi. Sen Anu Lehtiö osasi ennustaakin jo kesän alussa.

– Siinä vaiheessa, kun sitä kotia etsitään, niin se muuttuu kyllä kissan eduksi se kaikki kamala mitä se on kokenut. Ihmiset ovat kuitenin empaattisia. Mitä rankempi elämä kissalla on ollut, sitä varmemmin ihmiset heltyvät.

Se luottamus, mitä se osoitti heti alkumetreillä, oli jotain ihmeellistä, kun ottaa humioon, miten kaltoin sitä ihmiset olivat kohdelleet.

Anu Lehtiö
Anu Lehtiö kissa sylissään
Anu LehtiöAnna Wikman / Yle

Anu myöntää, että välillä on rankkaa hänellä itselläänkin. Surua ja murhetta, sitäkin riittää vapaaehtoistyössä.

– Siinä pitää keksittyä niihin onnistumisiin, siihen että on pystynyt jotain yksittäistä kissaa auttamaan. Jälkeenpäin on ihana kuulla ja saada kuvia, miten kissat ovat sopeutuneet ja viihtyvät uusissa kodeissaan.

Anu kaivaa vielä yhden kuvan puhelimestaan. Se on Arvo. Tämä löytökissa päätyi Anun omaksi, mutta surukseen Anu sai pitää sen vain vuoden. Arvon päästä poistettiin luoteja ja se toipui ampumisvammoista, mutta se menehtyi munuaisssairauteen. Anun ja Arvon suhde oli aivan erityinen.

– Se luottamus, mitä se osoitti heti alkumetreillä, oli jotain ihmeellistä, kun ottaa huomioon, miten kaltoin sitä ihmiset olivat kohdelleet. En koskaan ole kokenut samanlaista yhteyttä eläimeen, enkä kyllä moneen ihmiseenkään. Palkitsevinta, mitä koskaan olen kokenut, oli saada antaa koti sellaiselle kissalle.

eläinloukku
Aran kissan pyydystämisessä loukku on ainut toimiva apuväline. Anu Lehtiö näyttää, miten eläinloukku toimii.