Kaverukset hullaantuivat oudosta antiikista – tuhansien dollareiden kartta, pippuripurkkipistooli ja voodoopatsas

Vesa Toljanderin ja Jouni Materon vaimot eivät niinkään sisustamisesta piittaa, mutta kaverukset luovat ympärilleen interiöörejä suurella intohimolla.

Antiikkisisustus
Old Illusions.
Jouni Matero (vasemmalla) ja Vesa Toljander ovat keränneet erikoisia antiikkiesineitä eri puolilta maailmaa toistakymmentä vuotta. Etualalla herrasmiehen salakätkö eli pieni laatikko, joka näyttää kirjapinolta.Janne Ahjopalo / Yle

Joensuulaisen teollisuusalueen halli kätkee sisäänsä erikoisen tunnelman ja esineistön.

Yrittäjäkaverukset Vesa Toljander ja Jouni Matero ovat maalanneet seinät tummilla sävyillä ja sisustaneet neuvottelutilat vanhoilla, tummilla antiikkihuonekaluilla. Seinillä on suuria tauluja ja joka puolella mitä erikoisempia esineitä. Katosta roikkuvat suuret antiikkiset kattokruunut - vaatimattomasti myös wc-tiloissa.

Kumpikin tunnustaa, että viattomasti alkanut harrastus on karannut reilusti käsistä.

– Ensimmäiset kosketukset antiikkiin ja vanhoihin esineisiin tulivat Sherlock Holmes -elokuvista. Niissä oli jotakin, mikä vei mukanaan. Varsinainen kiinnostus antiikkiin tuli myöhemmällä iällä, Vesa Toljander muistelee.

– Minulla se lähti siitä, että eksyin johonkin antiikkiliikkeeseen. Siellä oli todella hieno 1700-luvun merirosvoarkku, metallihelat ja kaikki. Se päätyi omaan kotiin. Sitten eksyin sisustuslehtien pariin ja mopo karkasi käsistä, Jouni Matero naurahtaa vieressä.

Old Illusions.
Professori Krönigille signeerattu lumbaalipunktiosetti. Ei ole ihme, että lääkäreitä on aikoinaan saatettu sanoa konitohtoreiksi, sanoo Jouni Matero settiä esitellessään.Janne Ahjopalo / Yle

Urheiluharrastuksen parissa tavanneet Jouni ja Vesa huomasivat olevansa yhtä kiinnostuneita kummallisista esineistä ja omituisista antiikkikapistuksista. Nyt heillä on yhteinen yritys, jonka erikoisalana on juuri harvinaisempi antiikkiesineistö.

Yrityksen kautta myytäviksi päätyvät ne esineet, jotka eivät omiin koteihin tai kesämökille mahdu.

– Kyllähän niihin tietyllä tavalla kiintyy. Mutta ne mitkä ovat täällä liikkeellä, niin niissä on jo hankintavaiheessa sellainen mentaliteetti, että niistä on joskus luovuttava. Kyllä me osaamme niistä luopua, Vesa kiemurtelee.

– Tokihan jokainen esine on tietyllä tavalla silmäterä. Mutta on ajateltava niin päin, että joku muu saa ne sitten silmäteräkseen, Jouni vakuuttaa.

Old Illusions.
Janne Ahjopalo / Yle

Kaverusten kokoelmissa on nyt muun muassa pippuripurkkipistooli 1800-luvulta, vanhoja korvaproteeseja, kaukoputkia 1700-luvulta, voodoopatsas Afrikasta noin sadan vuoden takaa sekä professori Krönigin lumbaalipunktiosetti.

Useimpien esineiden tarina ja historia on Materolla ja Toljanderilla tiedossa.

Old Illusions.
Pöytämallinen keuhkojen anatominen malli päätyi Joensuuhun Saksasta. Janne Ahjopalo / Yle

Pilkkahinnalla huippuarvokas kartta

Esineitä he etsivät ensijaisesti ulkomailta, niin huutokaupoista, antiikkiliikkeistä kuin yksityisten omistajien kokoelmista. Toistakymmentä vuotta kestäneen harrastuksen myötä yhteydet erikoisuuksien löytämiseksi alkavat olla olemassa.

Joskus esineet löytyvät internetin avulla, mutta toisinaan yrittäjät lähtevät myös reissun päälle.

– Kyllä se on meitä moniin seikkailuihin vienyt. Budapestin antiikkimarkkinoille pitäisi päästä varmaan isolla rekka-autolla! Vesa Toljander haaveilee.

Joskus antiikkiesineiden metsästys on tuonut kaverusten käsiin arvokkaita harvinaisuuksia. Ruotsalaisesta huutokaupasta he ostivat pilkkahinnalla rykelmän vanhoja karttoja.

Ensimmäiset kosketukset antiikkiin ja vanhoihin esineisiin tulivat Sherlock Holmes -elokuvista.

Vesa Toljander

Joukossa oli iso Yhdysvaltain kartta vuodelta 1846. Amerikkalaisen kartta-asiantuntijan mukaan kartta oli tuhansien dollareiden arvoinen.

Toisella kertaa Ruotsista löytyi meriaiheinen maalaus, jonka tekijä on englantilainen Robert Ernest Roe. Scarborough'n merimuseo oli teoksesta niin kiinnostunut, että hankki maalauksen kaveruksilta kokoelmaansa.

Old Illusions.
Vahanuken pää on silmäripsineen kaikkineen jopa pelottavan aidon näköinen.Janne Ahjopalo / Yle

Useimmat esineet toki päätyvät tavallisiin suomalaisiin koteihin. Toljanderia ja Materoa erikoisten esineiden saama huomio ilahduttaa.

– Sitä toivoisi, että perinteisiin koteihin, jotka ovat aika modernisti sisustettuja, vaikka yksittäisenkin erikoisen esineen voisi hommata. Siitä saa jutunjuurta vaikka sukulaisten kanssa, Vesa Toljander ehdottaa.

– Koko 2000-luvun kaikissa sisustuslehdissä on ollut tällainen ultramoderni suuntaus kotien sisustuksessa. Ehkä se alkaa tympiä joitakin ihmisiä? Tuollaiset vanhat esineet yhdistettynä moderniin toimii ihan hyvin, Jouni Matero pohtii.