Analyysi: Mies päättää yhä, mistä lestadiolaisuudessa puhutaan

Naiset pohtivat miesten johtaman liikkeen ongelmia, mutta harva uskaltaa puhua virallisen opin vastaisista mietteistään ääneen.

lestadiolaisuus
Suviseurojen vieraita Porissa.
Suviseurojen vieraista iso osa on lapsia.Jenni Joensuu / Yle

Vanhoillislestadiolaisuus on Suomen suurin herätysliike. Tällä viikolla kymmenet tuhannet lestadiolaiset ovat kokoontuneet Poriin viettämään Suviseuroja.

Suurelle yleisölle lestadiolaiset tuntuvat etäiseltä, vieraalta ja suljetulta yhteisöltä. Huolimatta siitä, että esimerkiksi Suviseuroihin ovat tervetulleita niin uskovat kuin ei-uskovat, lestadiolaisuuteen liittyy käsityksiä, joita liikkeen ulkopuolisen on hankala ymmärtää.

Yksi niistä on naiskysymys.

Lestadiolaisuus ei virallisesti hyväksy naispappeutta, eivätkä naiset ole puhujan roolissa äänessä Suviseuroissa. Ulkopuolinen saa helposti käsityksen, että nainen on perheessä vaimo, jonka pääasiallinen tehtävä on synnyttää ja kasvattaa lapsia. Naisilta itseltään kysyttäessä asia kuitenkaan ei ole niin – he sanovat olevansa miesten kanssa tasa-arvoisia.

Koska lestadiolaisuus on perinteisesti miesten sanoittama liike, halusimme löytää haastatteluun vakaumukseltaan lestadiolaisen naisen kertomaan, millaista on olla nainen liikkeessä, jossa ehkäisyä ei hyväksytä ja lapsia syntyy niin paljon kuin luoja suo.

Tunteeko hän itsensä alistetuksi, hiljennetyksi tai sorretuksi?

Naishaastateltavan löytäminen osoittautui erittäin hankalaksi. Edes lupaus anonymiteetista ei tuottanut tulosta. Elämme ajassa, jossa tunnetaan termit kuten mansplaining ja all male panel, joiden viesti on selvä – emme tarvitse miehiä selittämään miten asiat ovat. Emme hyväksy sitä, että naisia ei oteta mukaan tärkeisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Tämäntyyppisen ajattelun rinnalla on vaikeaa ymmärtää, miksi on vaikea löytää naista kertomaan naisten elämästä vanhoillislestadiolaisena.

Kun haastateltavia lopulta löytyi, olivat he vakaasti sitä mieltä, että heidän lähipiirissään tasa-arvo toteutuu – mies ja nainen käyvät molemmat töissä, hoitavat lapsia ja osallistuvat kotitöihin. Perheen asioista päätetään yhdessä.

Samaan aikaan kuitenkin haastattelun keskiössä on liike, jonka toiminta vuoden suurimmassa tapahtumassa perustuu siihen, että vain miehellä on oikeus olla äänessä.

Suviseurojen päätapahtuma on ehtoollinen, johon osallistuu tuhansia ihmisiä. Ehtoollista on jakamassa useita pappeja ja kirkkoherroja, jotka arkityössään tekevät paljon yhteistyötä myös naispappien ja muun kirkollisen henkilöstön kanssa, johon kuuluu paljon naisia. Suviseuroissa naiset eivät saa osallistua ehtoollisen jakoon.

Tietyllä tavalla lestadiolaisliike on ristiriidassa itsensä kanssa. Naiset ja miehet elävät hyvin samankaltaista elämää – molemmat voivat käydä töissä tai jäädä hoitamaan lapsia, molemmat osallistuvat myös esimerkiksi Suviseurojen valmisteluihin. Silti naisen ei sovi puhua. Vanhoillislestadiolaisia on kirkon luottamustehtävissä runsaasti – myös naisia – joten liikkeellä on merkittävä vastuu myös yhteiskunnallisesti.

Varsinaiseksi ongelmaksi asia muodostuu, kun naiset itse ovat sitä mieltä, ettei asiassa ole ongelmaa. Toinen haastateltavista kertoi olevansa sitä mieltä, että liikkeen mielipide naispuhujista tulee vielä joskus muuttumaan. Se on toivottavaa. Lestadiolaisten vakaumuksen perimmäinen tarkoitus perustuu haastateltujen naisten mukaan anteeksiantoon, yhteisöllisyyteen ja rakkauteen, joten olisi tärkeää, että liike myös toteuttaisi näitä periaatteita käytännössä.