Koe uusi yle.fi

"Hän oli maailmanjärjestyksen arkkitehti" – Maailman johtajat ylistivät Helmut Kohlia muistoseremoniassa

Strasbourgissa pidetty eurooppalainen muistotilaisuus oli ensimmäinen laatuaan. Helmut Kohlin ruumisarkku oli peitetty Euroopan Unionin lipulla ja seremonian päätteeksi kuultiin Oodi ilolle.

Helmut Kohl
Yhdysvaltain entinen presidentti puhuu Helmut Kohlin muistotilaisuudessa Euroopan parlamentissa.
Yhdysvaltain entinen presidentti puhuu Helmut Kohlin muistotilaisuudessa Euroopan parlamentissa.Patrick Seeger / EPA

Lukuisat nykyiset ja entiset valtionpäämiehet ovat kokoontuneet entisen Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin muistotilaisuuteen Euroopan parlamentissa Strasbourgissa.

Tilaisuudessa ylistettiin Helmut Kohlin saavutuksia Saksojen yhdistämisessä ja eurooppalaisen yhteistyön syventämisessä. Kyseessä oli kautta aikain ensimmäinen yhteiseurooppalainen valtionjohtajan muistotilaisuus.

Miljoonien ihmisten elämä, mukaan lukien oma elämäni, olisi ollut hyvin erilainen ilman Helmut Kohlia. On sinun ansiotasi, että seison täällä tänään. Kiitän sinua siitä, että annoit minulle ja monille muille tämän mahdollisuuden.

Angela Merkel

Yksi tunteikkaammista hetkistä koettiin, kun kommunistisessa Itä-Saksassa kasvanut Saksan nykyinen liittokansleri Angela Merkel kiitti puheessa Kohlia.

– Miljoonien ihmisten elämä, mukaan lukien oma elämäni, olisi ollut hyvin erilainen ilman Helmut Kohlia. On sinun ansiotasi, että seison täällä tänään. Kiitän sinua siitä, että annoit minulle ja monille muille tämän mahdollisuuden, Merkel sanoi.

Venäjän pääministeri Dimitri Medvedev puolestaan muistutti kuulijoita Kohlin viisaudesta kommunismin jälkeisen Euroopan rakentamisessa.

– Hän oli maailmanjärjestyksen arkkitehti, Medvedev totesi.

Bill Clinton, Angela Merkel ja Emmanuel Macron Helmut Kohlin muistotilaisuudessa Euroopan parlamentissa.
Bill Clinton, Angela Merkel ja Emmanuel Macron Helmut Kohlin muistotilaisuudessa Euroopan parlamentissa.Patrick Seeger / EPA

Tilaisuudessa puhunut entinen Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton sai muut johtajat hymyilemään kertomalla, että hänen vaimonsa Hillary Clintonin mielestä Helmut Kohl oli ainoa henkilö, jolla oli hänen aviomiestään suurempi ruokahalu.

– Helmut Kohl antoi meille mahdollisuuden olla mukana jossain itseämme suuremmassa. Jossakin, joka on suurempaa kuin virkakautemme, suurempaa kuin hetken kestävät uramme, Bill Clinton lisäsi.

Kesäkuun 16. päivä kuollut Helmut Kohl oli Saksan liittokansleri vuosina 1982-1998. Hänen johdollaan Itä-Saksan ja Länsi-Saksa yhdistyivät vuonna 1990.

EU on nimennyt Kohlin Euroopan kunniakansalaiseksi yhdessä EU:n komission aikaisempien puheenjohtajien Jacques Delorsin ja Jean Monnet'n kanssa merkittävästä työstä Euroopan yhteistyön edistämisessä.

Muistoseremonian lopuksi Kohlin kunniaksi kuultiin Saksan kansallislaulu sekä Euroopan hymni "Oodi ilolle".

Seremonian jälkeen Kohlin ruumis lennätettiin helikopterilla hänen kotikaupunkiinsa Saksan Ludwigshafeniin ja sieltä edelleen jokilaivalla Rein-jokea pitkin Speyrin kaupunkiin, Kohlin lopulliseen hautapaikkaan Speyerin tuomiokirkkoon.

Lue myös:

Yhtenäisessä Euroopassa on vahva Helmut Kohlin kädenjälki

Saksojen yhdistäjä Helmut Kohl on poissa

Lähteet: Reuters

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Aivot ja hermojärjestelmä

Turun yliopistossa on löydetty uraauurtava uusi tieto vauvojen voinnista

Nyt se on tutkittu: Silittely saa vauvan aivot hyrisemään

NHL

Nyt hymyilyttää! Puljujärvi takoi hurjalla tykkikudilla kauden toisen osumansa

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa