1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elektroniikkateollisuus

Samsung aikoo tehdä jätti-investoinnit muistikorttien tuotantoon

Tietokoneiden ja matkapuhelimien muistien kysyntä on kasvanut.

Samsungin elektroniikkaa esillä yhtiön pääkonttorissa Soulissa. Kuva: Jeon Heon-kyun / EPA

Korealainen elektroniikkajätti Samsung investoi lähivuosina yli 15 miljardia euroa tietokoneissa ja matkapuhelimissa tarvittavien muistikorttien ja muistisirujen tuotantoon. Rahat menevät kahden tehtaan modernisointiin ja laajentamiseen Koreassa.

Samsung on vastikään aloittanut tuotannon valtavalla Pyeongtaekin tehtaallaan, mutta lähivuosina tehdasta laajennetaan entisestään.

Samsungin mukaan investointi luo vuoteen 2021 mennessä jopa 440 000 työpaikkaa, kun lasketaan mukaan epäsuorasti syntyvät työpaikat.

Uutistoimisto AP:n mukaan tietokoneissa ja matkapuhelimissa tarvittavien muistien määrä on kasvanut, mikä on tuonut lisää liiketoimintaa alan yrityksille.

Teknologiayritykset ovat lisänneet palvelimiaan ja datakeskuksiaan, jotta ne voivat käsitellä matkapuhelimista ja monista laitteista automaattisesti tulevaa dataa.

Liikevoitto kasvoi

Samsung kärvisteli viime vuoden lopulla skandaalin keskellä, kun sen lippulaivapuhelin Galaxy Note 7 jouduttiin vetämään markkinoilta palovaaran takia. Samsungin tulos notkahti viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä liki 30 prosenttia.

Viimeisellä vuosineljänneksellä jättiyhtiön liikevoitto kuitenkin kasvoi alustavien laskelmien mukaan peräti 50 prosenttia. Loppuvuoden voittojen kasvua siivitti muistikorttien ja älypuhelinnäyttöjen hyvä myynti. Samsung myy muistikortteja myös muille elektroniikka-alan suuryrityksille, esimerkiksi Applelle.

Samsung on maailman suurin muistikorttien ja matkapuhelimien valmistaja. Samsung on joutunut kovaan kisaan älypuhelinmarkkinoilla, kun kiinalaisyhtiöt kilpailevat kiivaasti halpojen ja keskihintaisten puhelimien myynnistä. Kalliissa puhelimissa Samsung kisaa Applen iPhonea vastaan.