Mauno Koiviston silinterihattu ja elämän mullistanut rakkaus – Lue tarinoita 100-vuotiaan Suomen asukkaista

Miksi Miljasta tuli juhlaprinsessa? Mikä nosti Sarin ylös työuupumuksesta? Sukella pirkanmaalaisten tarinoihin Suomen juhlavuoden kunniaksi.

Suomi 100
Milja Korpela
Antti Palomaa / Yle

“Lapsena en oikeastaan ollut prinsessa-fani, enkä unelmoinut, että tulisin prinsessaksi. Minusta tuli kauneusalan yrittäjä. Sitten näin ulkomailta tällaisia prinsessaesiintyjiä. Törmäsin kuvaan, jossa prinsessa ja lapsi halasivat. Mietin, että tuossa on maailman paras työ.

Hetken aikaa jouduin pohtimaan, että onko minusta tuohon. Sitten tuli lähes pakottava tarve, että kyllä minun on se vaan tehtävä.

Nykyään arkeeni kuuluukin prinsessan työ, eli vierailen lastenjuhlissa ja tapahtumissa prinsessaksi pukeutuneena. Työ on osoittautunut maailman parhaaksi. Suurin syy siihen ovat lapset.”

Milja Korpela, 27, Tampere

Antti Leuku
Petri Aaltonen / Yle

"Olin Australiassa reppureissulla 10 vuotta sitten. Päädyin yhteen ravintolaan tiskariksi ja keittiöapulaiseksi. En ollut ikinä ollut keittiössä töissä sitä ennen, mutta homma tuntui heti mukavalle. Viihdyin siellä. Harrastan vapaalaskua ja monina talvina olen asunut kimppakämpissä Alpeilla. Siellä on tehty isoja määriä ruokaa. Kun valitsi ruuanlaiton, säästyi tiskivuorolta. Siinä se pikkuhiljaa jalostui, että tästä voisi tulla ammatti.

Opiskelin kokiksi. Hiljattain sain vakituisen työpaikan Ravinteli Berthasta. Minulle Bertha on unelmien työpaikka, jossa työt tehdään suurella intohimolla ja asiat viedään loppuun asti. Suunnitelmissa oli viettää tämäkin talvi reissussa. Valitsin kuitenkin tämän kortin, koska haluan kehittyä ammatissani. Kyllä ne vuoret siellä odottavat."

Antti Leuku, 32, Tampere

Hanna Al-Saedi
Jani Aarnio / Yle

"Jo lapsuudenkodissa opin kunnioittamaan elämää. Hätkähdyttävin hetki oli se, kun tajusin, ettei villieläimillä ole ketään. Nyt käsieni läpi on mennyt toistatuhatta eläintä, jotka olen hoitanut takaisin luontoon: lintuja, siilejä, rusakoita, oravia… Onneksi eri eläimet tulevat hoitoon vähän eri aikaan.

Nyt mulla on hoidossa liito-oravan poikasia. Ei meinannut henki kulkea ollenkaan, kun kuulin millaisia eläimiä saan. Ensimmäistä kertaa eläinhoitourallani olin niin väsynyt, että oksennus nousi kurkkuun. En vaan uskaltanut jättää näitä itsekseen. Ne ovat niin pieniä ja hauraita.

Rakennan elämäni niin, että voin harrastaa tätä. Talven teen kahta työtä, jotta voin rahoittaa tämän harrastukseni. Opettajan kesälomani vietän näin. Ei kaikkien ole pakko etelään matkustaa. Haaveilen, että voisin ostaa peltotontin tuosta talon takaa, että voisin rakentaa oikein komeat tilat harrastukselle. Olisi tilaa eläimille ja minulle."

Hanna Al-Saedi, 48, Pälkäne

Sari Virtanen
Matti Vikman / Yle

"Meillä oli ala-asteella ihana opettaja, joka kannusti luovuuteen. Silloin aina näyteltiin, mutta se unohtui yli 30 vuodeksi. Laulamisen olen löytänyt uudestaan. Minulla on ollut haave, että voisin yhdistää nämä molemmat uudestaan. Tähän tuli mahdollisuus kun kesäteatterin esityksessä laulettiin ja pääsin myös näyttelemään ilman mitään koulutusta.

Olen kiireinen kolmen lapsen äiti ja taustallani on uupumista työn vuoksi. Nyt kotona on kiva sanoa iltasella kun kuudelta alkavat harjoitukset että heippa! Se on minulle vapauttava kokemus heittäytyä siitä äidin ja työntekijän roolista tällaiseen ihan toiseen rooliin teatterissa. Täällä kaikki unohtuu, saa raitista ilmaa, tapaa ihania ihmisiä ja oppii uusia juttuja.

Teatterissa löysin itsestäni jälleen lapsen luovuuden."

Sari Virtanen, 47, Ylöjärvi

Mika Väkeväinen nostaa silinterihattua
Matias Väänänen / Yle

”Kun olin pikkupoika, muutimme Tampereelta maalle Laviaan. Syrjäisellä kylällä ei ollut ikätovereita eikä muutenkaan mitään tekemistä. Sain lahjaksi Mikki Hiiren taikatemput -kirjan, ja aloin innolla harjoitella kirjan opastuksella taikatemppuja. Taikureiden symbolihan on kiiltävä silinterihattu. Kirjoitin Solmu Mäkelälle ja kysyin, mistä voisin hankkia aidon silinterihatun. Mäkelä vastasi, että aitojen silinterihattujen hankkiminen on todella vaikeaa. Kalliitakin ne Mäkelän mielestä olivat. Taikuri kehotti kyselemään käytettyä hattua osto- ja myyntiliikkeistä. Soittelin muutamaan liikkeeseen, mutta taikurin hattua ei löytynyt.

Näin televisiossa pääministeri Mauno Koiviston silinterihattu päässä. Otin taas esiin kynän ja paperia. Kysyin kirjeessä, mistä Koivisto oli hattunsa hankkinut. Kävin muutaman viikon ajan ahkerasti postilaatikolla ja odottelin vastausta. Vastauskirjettä ei kuulunut.

Pari kuukautta myöhemmin posti toi paketin. Paketissa oli silinterihattu. Saatekirjeessä Koivisto toivotti onnea ja menestystä taikatemppujen harjoitteluun. Hän kirjoitti, että älä kuitenkaan lyö laimin koulunkäyntiä. Koiviston vanha silinterihattu on ollut mukanani sadoilla keikoilla, ja olen lainannut sitä muun muassa vanhojen tansseihin. Enää en lainaa hattua. Se on vieläkin priimakunnossa ja kunniapaikalla kotonani. ”

Mika Väkeväinen, 47, Kangasala

Tanja Töyrylä-Kannisto
Marko Melto / Yle

“Taitoluistelu imaisi minut jo nelivuotiaasta. Vanhempani kuskasivat minua Hervannan jäähalliin harjoituksiin. Siitä tuli elämäntapa. Nyt valmennan soveltavan taitoluistelun ryhmää samassa paikassa. Soveltava taitoluistelu on hyvä harrastus kehitysvammaisille. Tuloksiin pääsee vain pitkäjänteisellä työllä. Vastaavasti jos tapahtuu loukkaantumisia niin toipuminen on hitaampaa. Laji sopii erityislapselle, vaikka monilla vanhemmilla on yhä ennakkoluuloja, että voisiko minun lapseni pärjätä siinä.

Menestys Itävallassa Special Olympics -kisoissa keväällä innosti valtavasti. Saimme neljä kultamitalia. Sellaisen jälkeen joutuu kysymään, että miten vielä kehittää tätä. Valmentajalle soveltava taitoluistelu on haaste, joka panee katsomaan lajia uudesta näkökulmasta.

Katson kaikki taitoluistelukisat televisiosta. Siinä voin yhdistää myös rakkaan harrastukseni eli käsityön. Voin kutoa sukkaa, kun muut luistelevat.”

Tanja Töyrylä-Kannisto, 44, Tampere

Petra Dunai
Jussi Mansikka / Yle

“Tapasin Nikon heti ensimmäisenä iltana, kun tulin Suomeen neljä vuotta sitten vaihto-opiskelijana. Pian kävimme elokuvissa. Halusin soittaa kitaraa, oikeastaan vain siksi että Niko opetti minua.

Keväällä palasin Unkariin, kesällä oli Skype ja marraskuussa tulin takaisin. Oli helppo tulla kun joku odotti. Odottamassa oli myös unelmien työ. Vuodenvaihde oli vaikea, ei kielen vaan paperien viipymisen takia. Opin arkikieltä, kyselin lisää ja kirjoitin muistiin, kävin kielikoulua.

Ulkomaille lähtö on iso askel, ja minulle se oli hyvä kokemus. Vajaa kaksi vuotta vielä, ja minusta tulee suomalainen. Tulee aiemminkin, jos käymme maistraatissa. Otan kaksoiskansalaisuuden, koska unkarilaisuus kuuluu minuun. Meni pari vuotta ennen kuin tunsin, että olen kotona Suomessa.

Kun alkaa kertyä kokemuksia ja muistoja, tietää että on kotona. Nyt olen.”

Petra Dunai, 27, Tampere

Yle Tampere julkaisee pirkanmaalaisten kuvia ja tarinoita koko vuoden ajan muun muassa Facebookissa (siirryt toiseen palveluun). Jos haluat oman tarinasi mukaan, lähetä postia tampere@yle.fi.

Lue myös: Kolarissa kuollut sisko, mummun perunamuusi ja ensimmäiset markat – Tarinoita 100-vuotiaan Suomen asukkaista